maanantai 12. huhtikuuta 2010

Leikkausviikko

Tällä viikolla se sitten on. Torstaina. Toivottavasti.
Mitään muuta ei oikein osaa ajatellakaan. Kaikki asiat pyörii vain Puron ympärillä. Päiväkotiin ei voi kukaan mennä, ei voida mennä mihinkään kerhoihin, ei kenellekään kylään, kukaan ei voi tulla meille kylään, ettei vaan saada mitään pöpöjä ennen leikkausta, että se ei sen takia siirry. Nyt vaan toivotaan ettei sairaalasta soiteta taas ja peruta.

sain meiliä eilen, jossa kutsuttiin MLL:n sääntömääräiseen kokoukseen torstaina. Kyllähän mä sen tiesin, mutta se päivämäärä pysäytti. Puron päivä. En voi mennä, tietenkään. Mutta se pysäytti huomaamaan, että pitäisi kai muistaa muitakin tekemisiä.

Puro täyttää neljä vuotta kahden viikon päästä. Ei vietetä juhlia nyt vaikka Puro onkin toivottavasti jo päässyt silloin kotiin sairaalasta. Purosta varmaan olisi kiva juhlia, mutta vietetään juhlat sitten loppukesästä, Poudan kanssa samaan aikaan.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Leikkauskuulumisia

Parin päivän päästä edellisestä jonohoitaja soitti ja perui Puron leikkauksen. Osastolla oli oksennustautia, joten ei voitu leikata. Ihan hirveetä taas. Juuri olimme asennoituneet leikkaukseen ja ajattelin, että kauaa ei tarvitse enää pelätä.

Nyt saimme uuden ajan, 15.4. Nyt vaan pelottaa se, että rs-virus tai norovirus siirtää taas aikaa. Joka kerta, kun puhelin soi, mulla sydän pomppaa kurkkuun, koska olen varma, että jonohoitaja soittaa.

Ensi viikko. Pysyisimmepä terveinä, että Puro ei nyt saisi mitään pöpöjä, että ei olisi meistä kiinni siirtyminen. Ensi viikko.