Ajankäyttöni ja kalenterini eivät suostu yhteistyöhön. Minulla on esiintynyt suuria vaikeuksia saada kaikki sopimaan samaan kalenteriin, sopiville päiville. Ei vain onnistu. On lasten harrastuksia, on perusturvalautakunnan kokouksia, aluetoimikunnan kokouksia, aluetoimikunnan viestintävastaavien kokouksia ja aluetoimikuntien johtokunnan kokouksia sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen kokouksia. Kaikki yleensä samana päivänä.
Koska on pakko todeta, että on fysiikan lakien vastaista ja mahdotonta revetä moneen paikkaan saman aikaisesti, olen ilmoittanut MLL:n paikallisyhdistyksen hallituksen muille jäsenille halukkuuteni siirtyä syrjään.
Sekään ei ratkaise ajankäytön ongelmaani. Perheemme ongelmaa.
Meille on tärkeää, että lapset pääsevät harrastamaan. Näinä päivinä isi lähtee aiemmin töistä, jotta minä pääsen viemään harrastavaa lasta, eikä kaikkien lasten tarvitse istua autossa, ravata pikaisesti kaupassa, sillä aikaa, kun yksi on harrastamassa. Ja arki-illat venyisivät pienimmillä aivan liian pitkiksi.
Joulun lähestyessä isin olisi aivan pakko tehdä joka ilta myöhään. Miten saan lapset harrastuksiin ja miten pääsen kokouksiin ja zumbaan tai lenkille välillä?
Suuri tarve olisi luotettavalle lapsenhoitajalle, joka voisi käydä meillä keskiviikkoisin ja torstaisin sekä suunnilleen joka toinen tiistai. Olen yhtä ihanaa tyttöä kysynytkin jo, mutta en yhtään tiedä, käykö hänelle. Hän toisaalta olisi mielellään tulossa, mutta opiskelujen ohessa on raskasta käydä noinkin usein hoitamassa lapsia. Lisäksi tiedän hänen olevan todella tunnollinen, enkä tiedä kuinka hänen koulunkäyntinsä kärsisi. Sitä en kenellekään halua. Pian olisi vastaus kyllä saatava, että voin kysyä muualta, jos hänelle ei sovi.
Jos jollakulla on ideoita, vastaanotetaan, kiitos!
Olen tänään myös vastannut työnantajan teettämän työtyytyväisyyskyselyn tiimoilta muutamaan kohtaan. Kysely tehtiin muutama kuukausi sitten ja nyt oli analyysin ja sen purun aika. Meidän tiimillä oli tänään workshop aiheesta, mutta itse olin sairaana ja laitoin esimiehelleni sähköpostitse mietteitäni. Minulla on ollut kaksi viikkoa kova päänsärky, joka päivä, joten meili ei ollut mitenkään ruusuilla koristeltu. En mennyt asiattomuuksiinkaan, en, mutta totuuksia tuli laidallinen, asiallisesti, mutta tiukasti.
huomenna pitäisi mennä taas töihin, päänsäryn kanssa, ja tämä sähköposti alla. Toisaalta, en sanonut mitään sellaista, mitä en ollut sanonut jo aiemmin.
työniloa meille kaikille!
torstai 12. syyskuuta 2013
tiistai 13. elokuuta 2013
Heijastimia ekaluokkalaisille, Rovio rocks!
Lähestyin pari viikkoa sitten muutamaa yritystä kertomalla Oilaantien kevyenliikenteen väylän puuttumisesta ja hankkeestamme oheisilla tekstillä:
Hei
Olen neljän pienen äiti, joista kaksi on koulussa.
Asumme Nummi-Pusulassa (nyk.Lohja) ja koulutiemme on hengenvaarallinen.
Olen kolmen-neljän vuoden ajan tehnyt kovasti töitä kevyen liikenteenväylän
saamiseksi kylällemme; tapahtumia, kävelyitä, kirjoittanut ELYYn,
kuntapäättäjille, Uudenmaan kansanedustajille, mutta mitään näkyvää ei ole
vielä tapahtunut. Ensimmäiseen kävelyyn osallistui muutama kansanedustaja
ja kunnanvaltuutettuja. Vaarallinen on, totesi eräs kansanedustaja.
ELY on luvannut osallistua suunnitteluun, rahoitukseen ja rakentamiseen
50%, jos kunta on aloitteellinen. Sillä välin pienet koululaiset saavat
koulukyydin, pysäkille on kuitenkin käveltävä, huonosti valaistua, mäkistä,
mutkaista tietä, jonka nopeusrajoituksista ei välitetä. Eivätkä ainoastaan
pienet tienkulkijat ole vaarassa, toki tietä käyttävät muutkin.
Sillä aikaa, kun kunta ihmettelee kassavajetta ja siirtää jo budjetoituja
suunnitelurahoja, lapset kulkevat tätä tietä.
Viime vuonna tein yhteistyötä Nummelan Hong Kongin kanssa ja he
lahjoittivat eka- ja tokaluokkalaisillemme heijastinliivit.
Lähestynkin teitä nyt hartaalla toiveella, voitteko auttaa saamaan taas
näkyvyyttä tärkeälle asiallemme, kevyen liikenteenväylän saamiseksi
kaikkien turvallisuudeksi?
Oinolan koulussa aloittaa tänä vuonna 27 ekaluokkalaista, Hyrsylässä
6-8. Olisiko teillä mahdollisuutta/halua lahjoittaa pienille
ekaluokkalaisille heijastavat reput/pipot tai heijastimet?
Näkyvyyttä saisitte, jos haluatte, alueellamme runsaasti. Pienihän meidän
aluemme on, mutta suurin osa kyläläisistä käy töissä pääkaupunkiseudulla ja
sanahan kulkee. Lisäksi alueemme sanomalehdet ovat kiinnostuneet tästä
kevyen liikenteenväylä hankkeestamme.
Ohessa liitteenä viime vuoden Nummentie-tapahtuman flyer, tämän tapahtuman
yhteydessä vein lapsille kouluun heijastinliivit. Tapahtuma uutisoitiin
laajasti koko Lohjan ja Länsi-Uudenmaan alueella.
Toivottavasti herätin mielenkiintonne,
Kerron mielelläni lisää aiheesta!
Rovio nappasi kopin parissa päivässä.
Hei Lotta,
ja kiitos viestistäsi.
Mielestämme on upeaa, että olet nähnyt näin paljon vaivaa kotikuntasi eteen. Lapset ovat tulevaisuus ja heidän turvallisuutensa on ensisijaista. Kun saimme sinulta viestin Nummi-Pusulan koulutien vaarallisuudesta, totesimme heti, että haluamme laittaa kortemme kekoon asian parantamiseksi.
Olen juuri koonnut teille paketin syksyllä aloittavia ekaluokkalaisia varten. Paketissa on 35 kappaletta (27 Oinolalaisille ja 8 Hyrsyläläisille) Angry Birds -heijastimia ja -pinssipaketteja. Postipaketti lähtee antamaasi osoitteeseen tänään UPS-toimituksena, joten sen pitäisi olla perillä pikimmiten. Toivottavasti se löytää perille ongelmitta, varsinkin kun toimittajalla on antamasi puhelinnumero josta tavoittaa tarpeen vaatiessa. Toivomme, että voit jakaa heijastimet ja pinssit ekaluokkalaisille jossain koulun tapahtumassa tai toimittaa ne esimerkiksi rehtorille, joka voi jakaa ne oppilaille koulun ensimmäisenä päivänä.
Hauskaa loppukesää ja alkavaa syksyä Nummi-Pusulaan!
Ystävällisin terveisin,
Pilvi
Rovio Support Team
Tämän mahtavan sähköpostin lisäksi sain ihanan kortin, jota en voinut lukea liikuttumatta:

Juuri laitoin heille viestin, jossa kiitin (taas) ja kerroin, mitä ekaluokkalaiset tuumasivat hienoista uusista heijastimistaan. Vastaus heiltä tuli kolmessa minuutissa, enkä taaskaan pystynyt olemaan itkemättä:
Hei Lotta,
Aivan upeaa kuulla, että lapset olivat innoissaan lahjoista ja heijastimet löysivät tiensä reppuihin samantien! On myös hienoa, että hyödynsit tilaisuuden ottaa oppilaiden kanssa puheeksi liikenneturvallisuuden ja siihen liittyvät turvatoimet. Toivottavasti lapsia jaksoi kiinnostaa "tylsä" aihe enemmän kun siihen oli yhdistetty jokin heille tuttu ja hauska asia, kuten Angry Birds.
Ymmärrämme hyvin, ettei oppilaista saa ottaa kuvia ilman lupaa, ja uskomme, että heijastimet ja pinssit meni hyvään tarkoitukseen ja nyt on kaikkien ekaluokkalaisten takit ja reput koristeltu. Lähettämäsi kuva tyttärestäsi on valitettavasti sellaisessa muodossa, että emme pysty sitä avaamaan.
Kiva kuulla, että pakettimme toi iloa niin oppilaille, opettajille kuin sinullekin. Koin tarpeelliseksi liittää siihen kortin sinua varten, koska koululaisten turvallisuus on tärkeä aihe ja sen eteen tekemäsi työ on aidosti inspiroivaa.
Mahtavaa syksyn aloitusta teille!
Ystävällisin terveisin,
Pilvi
Rovio Support Team
Upeaa mielestäni on se, että näin suuri yritys todella välittää, pieni investointihan tämä heille oli, mutta se viesti, minkä tästä heiltä saa, on välitön. Lapset ja heidän tulevaisuutensa on meidän asiamme.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)