Tänä syksynä on ollut todella ilahduttavaa se, että todella vaikean alun jälkeen, sain heijastinlahjoituksia niin paljon, että pääsin jakamaan niitä päiväkotilapsillekin alueellamme! Kiitos vielä kerran ihanille lahjoittajille!
Kävin tänään viemässä heijastimet Saukkolan ja Koisjärven päiväkoteihin ja juttelimme eskareiden ja viskareiden kanssa heijastinten käytöstä. Nyt ovat heijastimet, kaikki tänä syksynä lahjoitetut, jaettu.
Ensi vuotta odotellessa... Turvallista matkaa kaikille! Ja muistakaa näkyä!
perjantai 26. syyskuuta 2014
perjantai 5. syyskuuta 2014
Lisää heijastimia, tällä kertaa Oinolaan
Oinolan koulun ensimmäinen luokka on luokka, johon palaan aina erittäin mielelläni. Sen lisäksi, että luokalla on oma lapsi ollut jo monena vuotena, on monia, monia tuttuja lapsia luokalla, ja koulun opettajat ovat käyneet näiden vuosien aikana, toiset jo erittäinkin, tutuiksi. Tämä aamu ei ollut poikkeus.
Päästyäni luokkaan ei alkanut hiljainen sipinä ja kuiskinta, vaan aluksi kuului "P(tyttäreni nimi):n äiti!" "Lotta, mitä sä täällä?""Lotta, arvaa mitä..." Opettajan piti hyssytellä ja pääsin aloittamaan. Lapset kuuntelevat tosi nätisti, ja melkein pomppivat tuoleillaan, kun viittaavat halutessaan kertoa asiansa (toiset vähän enemmän muurahaisia housuissaan). Paljon saimme keskustelua taaskin aikaan siitä, millä tavalla kävellään tiellä ja mihin se heijastin laitetaan. Toki paljon myös aiheen vierestä.
Varsinkin poikia kiinnosti loppujen lopuksi erittäin paljon se, kun käsilaukustani kuului "yes, my master" Darth Vaderin lausumana. "onks sulla Darth Vader mukana? NÄYTÄ!!"
Myönnän, kannan aina mukanani palaa Star Warsia (kiitos isi) ja tiedän, olen 40.
Asiaan vielä. Jutellessani lasten kanssa syistä, miksi jaan heijastimia lapsille ja kauanko olen sitä tehnyt, yksi poika viittasi ja sanoi, että "sä olet jakanut niitä ainakin kuusi vuotta!" Mitäs mä siihen? Olen vai? Ehkä, en enää edes muista, mutta sen muistan ja tiedän, että heijastimia tullaan aina tarvitsemaan! Muistakaa olla ja liikkua turvallisesti ja käyttäkää heijastinta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)