keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lähidemokratian kehitystyöryhmän kokoontuminen 25.11.2014

Eilen kokoontui lähidemokratian kehittämistyöryhmä Monkolassa. Läsnä olivat lisäkseni kaupunginhallituksen puheenjohtaja Irene Äyräväinen, kaupunginhallituksen jäsen Leo Rintanen, kaupunginvaltuutettu ja Läntistä demokratiaa - hankkeen projektipäällikkö Pirjo Sjogren, alueiden johtokunnan puheenjohtaja ja Pusulan aluetoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Kotilainen ja alan asiantuntijana Ritva Pihlaja.


Oli todella hyvä sessio. Mielestäni saimme aikaan aitoa vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä siitä, mihin suuntaan haluamme kehittää lähidemokratiaa.

Kysymyksiä heräsi molemmin puolin, esimerkiksi:

- mitä aluetoimikunnat haluavat ja vastaavasti meiltä, mitä kaupunki haluaa
- mitä lisäarvoa aluetoimikuntien toteuttama lähidemokratia tuo kaupunkiorganisaation kannalta

Yksi suurimmista kompastuskivistä on tiedottaminen ja osapuolten asenteet.
Meillä kaikilla (sekä luottamushenkilöillä, virkamiehillä että kuntalaisilla) on tärkeä tehtävä nyt siinä, että yrittäisimme saada aikaan asennemuutosta. Asennemuutosta niin virkamiehille (ettei olla nenä nyrpyssä aina, kun aluetoimikunta esittää jotain) kuin kuntalaisille (ettei olla joululahjalista kourassa, tai ajatella, ettei meitä kuunnella kuitenkaan).

Paljon olemme kuitenkin saaneet aikaiseksi lyhyessä ajassa. Siitä on hyvä esimerkki viime alueiden johtokunnan kokous. Virkamiehet olivat erittäin hyvin alustaneet esityksensä, esitykset olivat selkeitä ja saimme tietoa paljon ja keskustelua. Eräs paikalla ollut kaupunginvaltuutettu totesi, että olisi hyvä, että paikalla olisi ollut enemmän valtuutettuja, saatu tietopaketti oli todella hyvä, ei vastaavanlaisia ole valtuustokokouksissa saatu.


Töitä on vielä paljon, mutta hyvään suuntaan olemme menossa!

Muistittehan, että huomenna on Pusulan aluetoimikunnan kokous klo 17.30  alkaen PikkuOmenassa. Kokouksessa käsitellään mm. Pusulan vuodeosasto 6n muutamista vanhainkodin yksiköksi ja paikalla on perusturvajohtaja Yliluoma ja ylihoitaja Patjas sekä mahdollisesti osastonhoitaja Nina Virtanen.
Sinne mukaan keskustelemaan, jos vaan ehditte. Minä olen ikävä kyllä estynyt.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti