Olen itse saanut/joutunut todistamaan sen asian, että miehet pelkäävät vahvoja naisia.
En ole pitänyt itseäni vahvana naisena, mutta eräs ihailemani vahva nainen totesi minulle juuri, että minua pelätään.
Miettiessäni tätä asiaa, tulin siihen minua yllättävään tulokseen, että todella taidan herättää syviä tuntemuksia.
Tähän tulokseen olen tullut saadessani huomautuksia siitä, kun joudun kulkemaan usein kokouksissa lasteni kanssa. Joka kerta ei ole kaikkia mukana, joskus on vain puolet porukasta ja joskus vain neljäsosa, mutta joka kerta kuuluu "ai, taas on lapsia mukana", "ai, taas lapset" ja luonnollisesti tuhahdus perään. "minun lapseni olivat aina kotona", "en minä ikinä tuonut...". Jos minulla olisi vaihtoehto, käytäisin sen. Nyt seuraa yllätyspaljastus: En ole superäiti, eikä minulla ole superverkostoa, joka ottaisi lapset hoidettavakseen, joka kerta, kun tarvitsen. Isovanhemmat asuvat kaukana, he varmasti auttaisivat, jos pystyisivät, mutta 200 km:n päästä ei kovin helposti päästä auttamaan, ja niin edelleen. Ai niin. Onhan minulla vaihtoehto. PYSY KOTONA.
Ikinä en ole kuullut miehiltä moista. Toki naiset myös on huomioimatta, tai tulevat juttelemaan ja kommentoivat myönteisesti, mutta kovaäänisimmät ovat heitä, jotka tuomitsevat.
Nämä kommentoijat ovat aina olleet keski-iän ylittäneitä naisia, joilla joko lapset ovat jo isoja tai naisia, joilla ei ole lapsia. Ja usein lapseni käyttäytyvät paremmin kuin he. Lapseni alkavat jo olemaan tottuneita. Ikävä kyllä. Heistä joko tulee huomisen vaikuttajia, tai sitten ei.
On ikävää huomata elävänsä yhteiskunnassa, jossa vihataan lapsia. Tai ei ehkä vihata, kunhan ne eivät näy eikä kuulu.
Kurjaa on myös se, että nämä lastenvihaajat eivät ymmärrä sitä, että yhteiskuntamme on meillä (ja heillä) vain lainassa. Meidän tulisi kehittää sitä lapsillemme ja nuorillemme paremmaksi paikaksi, jotta he voisivat tehdä samaa. Tämä ei ole meidän maailma, vaan lasten ja nuorten. Heille ja heidän lapsilleen meidän tulee tehdä, ei meille. Ikävää, ettei sitä haluta ymmärtää.
Ikävää on, ja perin omituista, että naiset tuntuvat vihaavan naisia. Miksi eivät naiset pidä yhtä? Miksi emme kunnioita toisiamme? Jokainen on joutunut taistelemaan paikkansa, jokainen on tehnyt kovasti töitä, miksi toinen nainen pitää murtaa? Onko se itseltä pois?
Hyvin monet miehet ilmeisesti kokevat minut uhaksi. Saan hyökkääviä kommentteja, suoraan halventaviakin. "jos joku ei ole muistanut Paakkunaiselle kertoa..", "kiihdytin..", "olisit nyt jo hiljaa siitä samasta asiasta" ja katseita, paljon puhuvia katseita, pään pyörittelyä sekä alentuvaa puhetta: "sinullahan tästä on parempi tietämys" ja kuitenkin jatketaan puhetta, antamatta minun vastata. Yleensä jätänkin nämä omaan arvoonsa. Harmittaa vaan niin vietävästi, että mennään henkilö edellä asioihin.
Tietenkään nytkään ei saa yleistää, suurin osa miehistä joko on huomioimatta minut, kuuntelee tai antaa olla, mutta jälleen se kovaäänisin porukka on se luolamies-porukka.
Käytin tässä luokittelua "luolamies", koska uskon tämä reaktion puheisiini ja tekoihin, olevan alkukantainen sisäänrakennettu reaktio luolamiesajoilta. Niiltä ajoilta, kun mies metsästi, jotta perhe pysyi elossa ja nainen murskasi marjoja nuotion äärellä. Nuotionkin oli tietenkin mies väsännyt ja naisen paikka oli tarkkaan määritelty, miehen toimesta.
Ja jotenkin tuntuu väärältä luolamiehiä kohtaan käyttää tässä sitä luolamies-vertausta.
Yhteenlaskettuna, miehet pelkäävät minua ja naiset vihaavat. Hieno homma.
Näillä ajatuksilla onkin kiva aloittaa tämä viikko.
Onneksi tänä iltana on aluetoimikunnan kokous, jossa jokainen nainen kunnioittaa toistaan ja jokainen mies kuuntelee myös minua, murahtelematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti