Lapsille turvaa pimeälle koulutielle

Syksy on ihanaa aikaa.
Ei pelkästään värien vuoksi, eikä pelkästään uusiutumisen vuoksi (tai lähestyvän joulun! ) ja pimenevien iltojen vuoksi. Toiset tykkää kynttilöistä, takkatulesta, syystä vetäytyä luolaan.
Mulle syksystä on tullut tärkeä, aika jota odotan ja jonka valmistelun aloitan jo keväällä.
Syy siihen, miksi mä odotan syksyä, on koulut. Olen nyt aika monena vuonna käynyt koulullamme puhumassa juuri siitä pimeydestä ja liikenneturvallisuudesta lapsille, ekaluokkalaisille ja eskareille erityisesti.
Tämä syksy ei ollut poikkeus. Pääsin taas juttelemaan lasten kanssa ja viemään heijastinliivit. Kiitos lahjoittajille ja opettajille sekä koulun rehtorille, jotka järjestivät aikaa, että pääsin viemään liivit.

 Viime vuosina lahjoittajien saaminen on ollut hieman vaikeampaa kuin aloittaessani ja viime vuonna lahjoittajia etsiessäni, törmäsin Turvallinen koulutie-projektiin. Olin jo ehtinyt sinä vuonna saamaan lahjoitukset, mutta sovimme, että tänä vuonna teemme yhteistyötä. Ja näin kävikin.
Saimme lahjoituksena koulumme eskareille ja ekaluokkalaisille heijastinliivit.

Juttelimme lasten kanssa pimeästä koulutiestä, siitä kuinka odotellaan taksia tienvierellä tai bussia pysäkillä, kummalla puolella tienreunaa kävellään, kuulee monta tarinaa. Kuinka katuvaloja ei ole, tai kuinka omilla koirillakin jo on heijastinliivit. Tai minkälaisia Pokemoneja saatiin iltakävelyllä. Ja puhuttiin siitä, miten illallakaan ei oikein näy, jos ei ole heijastinta. Nää juttuhetket on ihan mielettömiä!

Kävin ensin eskarissa, ja koska nuorimmaiseni on eskarissa, siellä jo tunnettiinkin: "hei, kattokaa, ....:n äiti tuli". Siellä juteltiin enemmän sateen vaikutuksesta tuulilasiin ja näkyvyyteen. Lapsilla oli jo tosi hyvät tiedot ja mielellään juttelivat aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Lähtipä yhdellä hammaskin siinä tohinassa.

 Koulun puolella rehtori tuli kanssani ja auttoi lapsia pukemaan liivejä. Musta oli hienoa, miten rehtorikin koki tämän niin tärkeäksi, että halusi olla mukana.

 Meidän koulu on mahtava koulu, pieni maalaiskoulu, joka tosin on kasvanut lähikoulujen lakkautusten myötä, mutta mä koen vielä sen olevan pienen maalaiskoulun, vaikka lapsia alakoulun puolella se reilu 200 jo onkin. Tänään tapasin ensimmäistä kertaa opettajan, jota en ollut aiemmin tavannutkaan. Ja opettaja sanoi alkuun, että olemme saaneet vieraan tänne. Lapset tosin melkein kaikki tunsi mut nimeltä, joten joutui naureskellen toteamaan, että jaaha, eipä taida niin vieras ollakaan. Monen aikaisempana vuotena käyntini on ollut yllätyksellisempi, nyt suurin osa lapsista jo tiesi miksi tulin paikalle: "toitsä ne liivit?"

Meillä oli toimittaja yhdessä luokassa mukana tekemässä juttua ja hän kysyi minulta, että miksi mä teen tätä? Mulla löi tyhjää hetken. Olen kai liian tottunut siihen, että mä vaan teen tätä, miettimättä enää miksi. Täähän alkoi meidän turvattomasta tiestä. Miten saisin huomiota vaaralliselle tielle, miten saan turvattua lasten matkaa? Kaupunki kyllä hoitaa kyydin 1-3.luokkalaisille, mutta se ei riitä. Lapset odottavat pimeässä taksia tai bussia ja osa kuitenkin joutuu kävelemään pimeässä sinne pysäkille tai tien viereen.

Kai tässäkin on perimmäisenä syynä itsekkyys. Mä en voisi antaa itselleni ikinä anteeksi, jos jollekin käy jotain ja mä olisin voinut tehdä näinkin pienen asian, jolla sen olisi voinut estää.
Mutta toimittajalle vastasin vain, että mä haluan, että lapset näkyvät tuolla tiellä, ettei kukaan jää alle.
Tässä Länsi-Uusimaan juttu http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/443063-kaikille-nummen-ekaluokkalaisille-heijastinliivi

Suuri kiitos Kuehne Nagelille ja Turvallinen koulutie-projektille tämän vuoden mahdollistamisesta!