maanantai 7. syyskuuta 2015

Anttilan koulun sisäilmaston tutkimukset edistyvät(?)

Lohjan kaupunki on viime keväänä ottanut topakan otteen koulujen sisäilmaongelmista. Ottivat valtakunnallisesti tunnustetun asiantuntijan ohjiin. Tämä asiantuntija on määrännyt mm. seuraavat  tutkimukset tehtäväksi Anttilan koulussa:

Ilmanvaihdon osalta tehdään seuraavat tutkimukset:
 ilmanvaihdon perustoimintojen tarkastus aistinvaraisesti
 tuloilmapäätteiden aistinvarainen tutkimus kymmenessä tilassa 
 tarkastetaan yhden tuloilmakoneen tuloilmakammio ja laitteisto
paine-eromittaukset (7 vrk:n seurantajakso) kuudessa tilassa
kuitumittaukset laskeumapinnoilta eri iv-koneiden alueilta, kymmenen kappaletta

 Toki hän on muitakin tutkimuksia määrännyt, kuten
vesikaton rakenteiden tutkimukset; yläpohjan ontelolaattasaumojen ja vesikaton läpivientien
kunnon ja tiiveyden tarkastaminen ja niihin liittyvät merkkiainekokeet sekä koko vesikaton
silmämääräinen tarkistus.
 
Hän on määrännyt myös runsaasti rakennetutkimuksia ja näytteidenottoja,
Luonnollisesti tutkimuksiin kuuluu silmämääräiset ja aistinvaraiset havainnot, mutta kuten todettua, ihmiset reagoivat eri tavalla, toiset eivät oireile ollenkaan, toiset eivät tunnista hajuja, toisen mielestä jollekin voimakas haju ei ole voimakas,  mutta lapset käyvät edelleen tätä koulua, jossa eräissä luokkatiloissa ei ilmanvaihto toimi ollenkaan. 
Kesän aikana Anttilan koulussa suoritettiin korjaustoimenpiteitä. Ulkopuolen sokkelin kuivatustyöt ja siihen liittyvän tukimuurin rakentaminen saatiin ilmeisesti elokuun aikana valmiiksi.  Anttilassa järjestettiin myös tehosiivous kesän aikana. Pääaulan metallisälekatto avattiin ja puhdistettiin pölystä. Ionisaatioon liittyvät puhdistimet olivat käytössä vanhan osan tiloissa.
Kuntotutkimussuunnitelma on nähtävillä Anttilan koulussa.
Hyvä, että koululaisten oppimisympäristöön kiinnitetään oikeasti huomiota, eikä vain puhuta siitä, mutta silmämääräiset ja aistinvaraiset tutkimukset eivät ainakaan minun luottamustani herätä. 
Tytyrinkin tutkimukset ovat kesken. Mielenkiinnolla odotan tuloksia. Mitä, jos tulokset ovat katastrofi? Mitä, jos katastrofi on se, että mitään ei löydy? Henkilökunta oireilee, lapset oireilevat, mutta syytä ei löydy? Mitä, jos löytyy syy ja se on niin iso ja paha, ettei kannata korjata? Löytyykö kaupungilta rahaa tai tahtoa tehdä uuttaa ala-astetta keskustaan? 
Ojaniittu valmistuu kevään aikana, Nummentaustan lapset siirtyvät sinne, uuteen ja upeaan kouluun, mutta tilaa jää, varsinkin, jos Kasvatus- ja opetuslautakunnan esitys siitä, ettei Asemanpellon koulua lakkautetakaan, menee valtuustossa läpi. Mitä, jos Tytyrin tulokset ovat sitä luokkaa, että koko kouluverkko tulee katsoa uusin silmin?  
Tytyrissä on 288 oppilasta (21.9.2014), kirjoitin aiemmin Tytyrin 288 oppilasta-kirjoituksessani oppilaiden oirekyselystä. Sitä määrää ei helposti sijoiteta toisaalle. Paljonko maksaa 288:n tulevaisuus? Milloin julkaistaan Tytyrin ja Anttilan koulujen näytteiden tulokset? Milloin kuulemme, mitä kouluille tehdään? 

PS: kuinka varmoja ja hyviä tuloksia saadaan aistinvaraisilla ja silmämääräisillä guruilla? Kuinka ne tulkitaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti