torstai 31. maaliskuuta 2016

Lakkautetaan maalaisilta lukio - ja perustetaan käsipallolukio

Ai voi verenpaine.

Lohjalle perustetaan uusi lukio lakkautettavan tilalle (L-U 31.3.2016)

No tuo linkin otsikko on vähän raflaava, mutta kuvastaa hyvin tunteita täällä maalla, josta Lohja juuri lakkautti lukion.

Nummen aluetoimikunta ja paikalliset urheiluseurat kävivät kirjeenvaihtoa kaupungin kanssa ja tekivät aloitteen monitoimihallista Nummelle purettavan liikuntasalin tilalle.
Aloite monitoimihallin rakentamisesta Nummelle, liikuntasalin sijaan

Sivistystoimen teettämän kustannuslaskelman mukaan uusi 530 m2 liikuntasali aputiloineen maksaisi noin 1.3 miljoonaa euroa. Tämän kokoinen sali olisi koululaisten ja harrastajien kokonaisvaltaiseen käyttöön liian pieni.
Teräsrakenteisen monitoimihallin rakentaminen maksaisi noin 800 000€.

Harrastepuolella toiminta on erittäin riippuvainen liikuntasalin monikäyttöisyydestä. Harrasteseurat ovat tärkeitä nuorten liikuttajia ja seurat toimivat hyvin pitkälti palkattomin vapaaehtoisvoimin. Sisäharjoittelutiloja tarvitsevat monet seurat – viime keväänä Oinolan koulun saliajat olivat loppuunvarattuja joka päivä.

Alueemme ainoan jalkapalloseuran FC Saukkolan pallon 5-11 vuotiaat pelaajat (4 joukkuetta) käyttävät salia sisäkausiharjoittelussa. Viime kevätkaudella kaikki harjoitukset siirrettiin Oinolan koulun saliin – ja keväällä kirjoitukset vaikeuttivat entisestään harjoittelua pitäen Oinolan koulun salia varattuna. Vauhdikkaiden ja tilaa vaativien urheilulajien harjoittelu on tehokkaampaa ja helpompaa isossa salissa, jolloin voidaan myös jäljitellä pelitilanteita kentällä. Isomma salissa voidaan myös pitää yhtäaikaa useamman ikäryhmän harjoituksia yhdessä tai sali jakamalla voidaan antaa lapsille esimerkkiä eri-ikäisten kanssa yhdessä toimimisesta. Lohjan alueella on noin 1 000 juniori-ikäistä jalkapallon harrastajaa!

Lentopalloseura Pusulan Urheilijat PU-58 C-ikäiset tytöt ovat olleet parin vuoden ajan Etelän alueen (Imatra-Mäntyharju-Lahti-Karkkila-Hanko linjan eteläpuoli) parhaimpien lentopallojoukkueiden joukossa. Viime vuonna C-tytöt ottivat Etelän alueen pronssia ja D-tytöt voittivat kultaa Etelän Tiikerisarjassa. Yksi pelaajista pääsi U15-maajoukkueleirille asti. Molempina vuosina vanhemman ikäluokan joukkue on pelannut SM-sarjaa, ollen parhaimmillaan 16 joukossa kaikkiaan 128 joukkueen sarjassa koko Suomessa. Ikäluokan kehityksen jatkuessa samaa vauhtia, voisimme odottaa vähintään 2-sarjatasoista naislentopallojoukkuetta – ellei jopa 1-sarjatasoa. Samalla meidän olisi pidettävä kiinni myös harrastelijapelaajista! Tasoerojen kasvaessa, nuorten kasvaessa, osa lopettaa liian helposti ja liian aikaisin, koska yhdellä kentällä harjoitellessa sitä oman tasoista tilaa ei ole riittävästi.

Mm. näistä syistä katsoisimme, että 550m2, 25 x 22m kokoinen sali, joka olisi jaettavissa kahteen lohkoon tukisi toimintaamme tulevaisuudessa siten, että:
a) PU-58 saisi pidettyä kotiturnauksia ja edustaa Lohjan kaupunkia valtakunnallisessa SM-sarjassa sekä ratkaista Etelän alueen mitaleita myös kotiedun turvin
b) PU-58 voisi jakaa ikäryhmissä junioreita kilpa- ja harrastepelaajiin edistäen molempien harjoittelutarpeita ja omalta osaltan ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja pitää heidät terveen urheilullisen harrastuksen parissa sekä kehittää lahjakkaita lentopallon pelaajia entistä kovemmin harjoituksin
Uskoisimme myös, että muut mm. lentopalloseurat Lohjalla ja Vihdistä vuokraisivat turnauksiin hallia, joka mahdollistaisi kahden kentän toiminnan. Alueellamme on kyllä isoja saleja muttei yhtään lentopallon junioreiden kilpatoiminnan näkökulmasta. 
 
PU-58:n aikomuksena on aloittaa joka syksynä F-ikäisten tyttöjen lentopalloryhmä, tavoitteena jokaisessa ikäluokassa (A-F) joukkue vuonna 2024 ja nostaa harrastajamäärä junioreissa nykyisestä 18 –> 60 nuoreen. Kuten nykyisellä C-joukkueella, ensimmäiset vuodet menevät hyvin Oinolan alakoululla missä saadaan lentopalloverkko kahdelle sulkapallokentälle vierekkäin (lentopallon minikenttä). Mutta ongelmia tulee heti siirryttäessä isolle kentälle C-ikäisenä. Tavoitetilassa v.2024 viikottainen harjoitusaikatarve on n.20-25h / vko + pelit ja turnaukset. Tavoite on kova mutta realistinen. Nykyinen harrastajamäärä koostuu vain kahdesta ikäluokasta. Lentopalloliiton toimintamalli on hyvä ja esimerkkejä harrastajamäärän kasvusta löytyy muista kunnista ja kaupungeista. Puitteet pitää vain olla kunnossa.

Ja tämäkin vain lentopallon ja jalkapallon junioreiden näkökulmasta, heidän tulevaisuudestaan kilpapelaajina ja puulaakiharrastajina. Salilla on varmasti paljon muutakin käyttöä. Pienempikin sali on vielä laiha lohtu – alle 300m2 jo mahdoton (ei-käytettävissä). Taloustilanne ei liene hyvä, mutta mielestämme tämä on nyt sattumuksen kautta hyvä mahdollisuus sijoittaa tulevaisuuteen – ja alueemme nuoriin.


Tärkeää on myös nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja sitä pyrkivät toteuttamaan sekä koulu eri keinoillaan että erilaiset urheiluseurat, yhdistykset ja järjestöt omalla, arvokkaalla vapaaehtoistoiminnallaan. On tärkeää, että myös Nummen ja Pusulan alueiden nuorille pystytään tarjoamaan asianmukaiset tilat liikunnan harrastamiseen. Kaupungin pohjoisosissa ei ole tarjolla samanlaista harrastusten ja järkevän vapaa-ajan toiminnan kirjoa kuin Lohjan "kaupunkialueella" asuvilla, joten on tärkeää turvata täällä erilaiset liikuntaharrastukset.

Toivomme päättäjiltä näkemystä myös tulevaisuuteen ja Oinolan koulukeskuksen kehittämiseen toimivaksi ja meidän alueemme asukkaita palvelevaksi keskukseksi. Jotta alueemme suurin koulu ja ainoa lukio pystyisi pitämään vetovoimansa ja parantamaan sitä, tulee meidän koululaisillamme ja lukiolaisillamme olla yhtenevät oikeudet muihin lukioihin nähden. Kaikkien tulee olla samanarvoisia, asuivat he missä tahansa Lohjan kaupungin alueella. 
 
Esitämme, että liian pienen liikuntasalin sijaan rakentaisimme uuden, edullisemman, nopeammin rakennetun ja monikäyttöisemmän teräsrakenteisen monitoimihallin Inkoon mallin mukaan. Esittämämme monitoimihalli olisi erittäin hyvä pohja Nummen yläkoululle tarjota enemmän vaihtoehtoja valinnaisiin liikunnan muodossa ja Nummen lukiolle, joka voisi yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa erikoistua urheilupainotteiseksi. Tämä tukisi nuorten kehitystä ja antaisi mahdollisuuden myös heille, joilla ei ole mahdollisuuksia tai varaa liikkua omaa seutuaan kauemmaksi. Monitoimihalli tarjoaisi lukemattomia monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa ympäri vuoden; lento-, jalka-, kori-, pesä-, sulkapallo, salibandy, footsal, golf, tennis, yleisurheilu, kiipeilyseinä, tanssi ja konsertteja.

Monitoimihalliajatuksesta luovuimme pian, kaupungin poliitikot olivat sitä mieltä, että halusimme liikoja, "kyllä teidän pallopelit onnistuvat ilman isoa saliakin". Lähdimme realistisemmalla asentella ja hautasimme hallihaaveet ja totesimme, että tärkeintä on, että koululaiset saavat kunnon liikuntasalin. Kun teimme näitä aloitteita ja kävimme keskusteluja, ei lukion lakkautuksesta ollut vielä puhettakaan.


Mutta nyt, kun lukio on päätetty lakkauttaa, onkin hyvä hehkuttaa sitä, että perustetaan käsipallon pelaajille oma lukio. Mitäs noista maalaisista ja lentopallon pelaajista. Vähäpätöinen asia.

Hei, dänks. Lohja on kaupunki ja maaseutu yhdessä. Aijuu, mutta missään ei lue, että ASUTTU maaseutu.


Käsipallolukion pilottivuoteen on tässä vaiheessa lähdössä YHDEKSÄN oppilasta pääkaupunkiseudulta, Riihimäeltä ja läntiseltä Uudeltamaalta.

– Määrä on pienempi kuin toivoimme.
Tää on ihan kuningasidea ja kuvastaa todellakin Lohjan ja sen päättäjien toimintaa:

Suljetaan maalaisten lukio (vähäpätöinen asia), perustellaan sitä säästöillä, perustetaan  KÄSIPALLOLUKIO, että laji kasvaisi Suomessa. Kun aluetoimikunta ja urheiluseurat tekivät aloitteen kaupungille liikuntasalimme puolesta ja monitoimisen urheilu- ja harrastetarjonnan puolesta, ehdotimme YHTEISTYÖTÄ paikallisten VAPAAEHTOISTEN urheilutoimijoiden kanssa lentopallopainoitteisen lukion puolesta, oli kaupungin vastaus ei ja syvä hiljaisuus.
Käsipallossa ei ole mitään vikaa ja hienoa, että yritetään saada laji nousuun, liikkuminen on aina hyvästä, oli se mitä liikuntaa vaan, mutta ihan oikeasti. Nyt ei mene ihan kaikki herneet tasan.


Länsi-Uusimaan juttu kokonaisuudessaan, jos linkki ei aukea:

Lajia nostetaan Suomessa jättiharppauksella kohti kansainvälistä tasoa.
LOHJA | Lohjalla aloittaa ensi syksynä käsipallolukio. Se tarjoaa nuorille käsipalloilijoille ensimmäisen kerran mahdollisuuden yhdistää opinnot ja ammattimaisen harjoittelun huippuolosuhteissa.
– Tämä on jättiharppaus käsipallolle. Tavoitteena on rakentaa Suomen käsipallolle valmennusjärjestelmä, joka mahdollistaa kehittymisen kansainväliselle tasolle asti, kertoo Käsipalloliiton toiminnanjohtaja Päivi Mitrunen.
Projektin taustalla ovat Käsipalloliiton lisäksi Kisakallion Urheiluopisto, Lohjan Yhteislyseon lukio ja Virkby Gymnasium Virkkalassa. Se on jatkoa vuodenvaihteessa alkaneelle Käsipalloliiton ja Kisakallion yhteistyölle, jolla maajoukkueiden ja liiton valmennustoiminta keskitetään Kisakallioon.
– Yhteistyö täyttää ison loven pelaajapolussa. Käsipallo tarvitsee keskitetyn valmennuskeskuksen, jossa pelaajien kehittyminen voidaan ottaa yksilöllisesti huomioon, toteaa Käsipalloliiton valmennus- ja koulutuspäällikkö Ken Sirenius.
Edessä on mielenkintoinen haaste.
Käsipallolukio on startti tavoitteelle luoda käsipalloakatemia, joka kasvattaa pelaajia aikuisten maajoukkueisiin ja kansainvälisille kentille.
– Haluamme soveltaa kokemustamme käsipalloon muiden lajien tapaan, toteaa Kisakallion markkinointijohtaja Harri Hollo.
Lohjalaiset lukiot ottavat käsipalloilijat avosylin vastaan.
– Urheilun ja opiskelun yhdistäminen on mielenkiintoinen haaste. Haluamme tukea huipulle tähtääviä nuoria. On tärkeää, että voimme tarjota valtakunnallisesti laadukkaita konsepteja, Lohjan lukion rehtori Panu Ruoste toteaa.
Virkby Gymnasiumissa käsipallo kuuluu opetusohjelmaan.
– On hienoa saada läntiselle Uudellemaalle tällaista yhteistyötä. Nuoret voivat nyt satsata täysillä urheiluun ja samalla saada ylioppilaslakin, rehtori Ulrica Karell sanoo.

Käsipallolukio

Opiskelu Lohjan Yhteislyseon lukiossa ja Virkby Gymnasiumissa.
Asuminen ja valmennus Kisakallion urheiluopistossa.
Valmennuksesta vastaavat Käsipalloliiton työryhmä apunaan liiton maajoukkuevalmentajat, muun muassa päävalmentaja Kaj Kekki sekä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean ja Kisakallion asiantuntijat.
Tavoitteena on rakentaa Suomeen lajin huippuja kasvattava Käsipalloakatemia.
Yhteishaku on nyt käynnissä ja linjalle ehtii vielä hakea.
Lisätietoa antaa Ken Sirenius, ken.sirenius@finnhandball.net.
’’Haluan ammattilaiseksi ulkomaille’’
Käsipallolukion pilottivuoteen on tässä vaiheessa lähdössä yhdeksän oppilasta pääkaupunkiseudulta, Riihimäeltä ja läntiseltä Uudeltamaalta.
– Määrä on pienempi kuin toivoimme, kertoo Käsipalloliiton toiminnanjohtaja Päivi Mitrunen.
– Uskon, että vuoden päästä lukio on jo tuttu kaikille ja hyvä juttu. Nuorten ei tarvitse lähteä Ruotsiin hakemaan lajikokemusta sekä kehitystä ja koulunkäyntikin hoituu hyvin.
Karjaalainen Oscar Snellman, 15, on valmis satsaamaan täysillä käsipalloon. Hän on ollut voittamassa BK-46:n B-junioreissa jo kolmea Suomen mestaruutta maalivahtina ja jahtaa lisää tänä keväänä B- ja A-junioreissa. Hän kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueeseen.
– Haluan päästä mahdollisimman pitkälle ja ammattilaiseksi ulkomaille. Ajattelin ensin mennä Turun suuntaan opiskelemaan, mutta Kisakallio tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, kertoo Snellman.
Snellman aloittaa syksyllä lukion Virkby Gymnasiumissa.
– Odotan Kisakallion valmennukselta fysiikan ja henkilökohtaisten taitojen kehittymistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti