tiistai 5. huhtikuuta 2016

Sillä seikalla, että muistio on epähuomiossa jäänyt liittämättä.....ei ole merkitystä

Lukiovalitukseni on ollut eilen kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltävänä. Ote esityslistalta:
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.10.2015 § 359 ottaa lukion
lakkauttamisasian uudelleen käsiteltäväkseen kuulemisten jälkeen.
Uudessa käsittelyssä 30.11.2015 sillä oli tieto siitä, että kuulemistilaisuus oli pidetty. Kaupunginhallituksella oli kokouksessaan mahdollisuus vapaasti harkita, oliko sen itse edellyttämä lisävalmistelu toteutunut sen haluamalla tavalla. Kaupunginhallitus katsoi riittäväksi, että kuulemistilaisuudenmuistio jaetaan asiassa lopullisen päätöksen tekevälle kaupunginvaltuustolle.
 Hieno homma, hei. Hyvä, että tiedossa oli, että kuulemistilaisuus on ollut. Ihan sama lopputulemasta, vai? Kaupunginhallitus siis pyyhkii jälleen pöytää kuntalaisilla ja heidän äänellään. Paitsi tietenkin vaalien alla. Veikkaanpa, että taas kuullaan vajaan vuoden päästä, että "kuntalaisten ääni kuuluviin" ja "kuullaan vaalien välilläkin" HAH!

Valittaja esittää hallinto-oikeudelle, että hän saa täydentää valitustaan ja sen liitteitä helmikuun loppuun mennessä joulunpyhiin viitaten. Valtuuston päätös on asetettu vuoden 1995 kuntalain 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 14.12.2015 ja 93 §:n mukainen 30 päivän valitusaika on siten ollut 15.12.2015 - 13.1.2016. Valittajalla on siten ollut riittävästi aikaa valituksensa laatimiseen. Kaupunginhallitus katsoo, että valituksen täydennysten tulee liittyä asiassa jo esitettyihin perusteluihin
 Kaupunginhallitus voi katsoa ihan vapaasti, että en saa täydentää, mutta Hallinto-oikeushan sen päättää. Ja valitukseen olin merkinnyt, mitä kohtia tulen täydentämään. Ihan korrektiuttani (taisi olla turhaa).

Kuulemismenettely
Valituksessa väitetään, että 22.10.2015 pidetyn kuulemistilaisuuden muistiota ei ole jaettu valtuutetuille kaupunginvaltuuston päättäessä asiasta. Kuten valittaja itsekin toteaa, muistio on valtuuston pöytäkirjassa merkitty jaetuksi. Kokouksen puheenjohtaja ja pöytäkirjantarkastajat ovat todenneet pöytäkirjan vastaavan kokouksen kulkua. Samassa asiakirjanipussa valtuutetuille jaettiin myös hiukan ennen valtuuston esityslistan lähettämistä saapuneet Nummi-Pusulan koulun oppilaskunnan hallituksen vetoomus
30.11.2015 sekä Nummen ja Pusulan aluetoimikuntien vetoomus 30.11.2015. Asiakirjat on toimitettu Helsingin hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen aikaisemman lausunnon mukana. Sillä seikalla, että muistio on epähuomiossa jäänyt liittämättä kaupungin yleisillä nettisivuilla olevaan yleisölle tarkoitettuun kokouksen asiakirja-aineistoon, ei ole merkitystä päätöksenteon laillisuuden kannalta.
"kuten valittaja itsekin myöntää, on muistio merkitty jaetuksi" miksi sitä sitten ei ole? Miksi ei ole? Onko kuntalaisella ja valtuutetuilla eri asema? Onko valtuutetuilla ja kuntalaisilla eri asiakirjat? Viralliset ja ei-viralliset? Mistä kuntalainen voi tietää, mitä valtuutetut saavat luettavakseen, jos kaikkea ei julkaista? Vaikka ei ole salaista? Pitää luottaa sanaan? HAH!
Jos samaan aikaan on kuitenkin saatu oppilaskunnan ja aluetoimikuntien vetoomukset myös julkisiksi ja kaikkien luettavaksi, miksi ei ole samalla muistiota laitettu?

Ratkaisumallin valinta on tarkoituksenmukaisuuskysymys.
Valtuuston päätöstä ei tee lainvastaiseksi se, että valittavana olisi
ollut myös muunlaisia ratkaisuja.

ei tee, ei. Mutta huonon hallintotavan mukaista se ainakin on. Huonoa hallintoa täällä osataan harjoittaa. Ja päättäjät menevät mukana. Ja mitä jälleen tarkoittaa tuo TARKOITUKSENMUKAISUUS? Siitä täällä Lohjalla tykätään, tarkoituksenmukaisuudesta.

Lohjan kaksi tärkeintä kärkeä tällä hetkellä viranhaltijoiden ja joidenkin valtuutettujen mukaan ovat


ASUKASLÄHTÖISYYS JA AVOIMUUS
ei tällä tavalla ainakaan vakuuta. 



Miettikääpä, arvoisat valtuutetut ja virkamiehet tätä:

Lohjan muuttotappio viime vuonna oli 250, kun se edellisenä vuonna oli 170-179.

Mistä ihmeestä voisi johtua?
Mutta hei, älkää vaan kuunnelko kuntalaisia edelleenkään, pyyhkikää pöytää niillä, halventakaa vaan edelleen, samalla tavalla kuin ennenkin. Mitä sitä tavallisia kuuntelemaan, ne mitään ymmärrä. Vaikka ei tietenkään Lohjan kokoisessa kaupungissa tuo luku ole murskaava, mutta eikö sitä kuitenkin pitäisi miettiä? Nykyiseen asukaslukuun kuitenkin on laskettu myös maahanmuuttajat. Ei paljoa naurata. Ei ainakaan pitäisi.

Hoi, Lohja. Pitäisikö miettiä, pitäisikö tehdä johtopäätöksiä? Pitäisikö asukasluvuille tehdä jotain? Huutelin tätä muuten jo viime vuonna samoihin aikoihin.

Hei, herätkää, ettekö te vieläkään tajua?

Kaupungissamme on henkilöstökulut kasvaneet, henkilökunnan määrä lisääntynyt. Onhan se hienoa, että työllistetään, mutta miten on käynyt talouden? Onko kulutus kasvanut? Eikö niistä henkilöstokuluista pitänyt karsia? Entäs kiinteistöjen tilanne? Onko yhtäkkiä kiinteistöjen kunto parantunut? Sisäilmatilanne parantunut?

Siitähän hyssytellään vielä enemmän kuin huonosta hallinnosta.

kuvakaappaus 5.4.2016. Tässä kuvankaappauksessa muuten ihan näin omille silmille, että tänäkään päivänä ei ole kuulemistilaisuuden muistiota julkaistu. Paitsi kuulemma valtuutettujen pöydälle, jotka kaikki eivät ole sitä saaneet. Eivät edes he, jotka ovat olleet päättämässä 57 lukiolaisen koulutuksesta.
Milloin muuten on päätetty siitä, että 9 lukiolaista on arvokkaampia kuin 57 lukiolaista? Upeaa on, että tuetaan nuorten liikkumista, mutta miksi arvotetaan nämä lukiolaiset korkeammalle kuin nummi-pusulalaiset lukiolaiset?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti