Puro on edelleen sydänleikkausjonossa. Olemme jonotaneet ja odottaneet jo kolmisen vuotta. Tämä sikainfluenssakin on muuttanut tilannetta. Puro piti leikata vuodenloppuun mennessä, mutta nyt se on taas siirtynyt. Ensi vuoden puolella, eikä tiedä milloin. Pettymys on taas kova. Ymmärrettävähän se on. Kiireellisemmät pitää leikata ensin.
Mutta kyllä mulla nyt on takki tyhjä.
Mulla on vauvan laskettu aika 14.2. miten mä voin olla Puron tukena sairaalassa vauvan kanssa, tai ilman vauvaa. Molemmat tarvitsevat mua yhtä paljon.

Kotimme remontin eteneminen on hidasta, mutta etenee kuitenkin. Olen nyt piirtänyt alakerran pohjapiirustuksen ja vähän yrittänyt samalla myös katsoa, mihin kannattaisi sähkötöpseleitä laittaa. Vaikkakin Jyri sitten toteuttamisvaiheessa osaa katsoa paremmin ne paikat ammattimiehenä. Yläkertaakin olen suunnitellut, mutta portaiden uudelleensijoitus tuottaa hieman hankaluuksia. Ne kun täytyy sijoittaa uuteen paikkaan, jotta saadaan alakerran hukkaneliöt järkikäyttön. Suunnittelu on ihan kivaa, mutta onko se hyödyllistä? Tarkoitan, että koska en ole ammattilainen, onko mitat oikein, onko jokin tietty ajatus järkevä, jne. Kai mä olen vaan aivan liian epävarma. Ei kaikki varmaan aina ole millistä kiinni.

Mä olen kovasti miettinyt taas kirjoittamista. Se on ollut mun haave aina, aivan pienestä tytöstä lähtien. Vanhempani ovatkin säästäneet joitain pienenä kirjoittamiani "kirjoja". Olisi ihanaa taas saada itsestä se ulos. Elämätilanne ja -kumppani vaan eivät kovasti sitä rohkaise. Olisikin ihana olla taloudellisesti riippumaton, että voisi ihan oikeasti tehdä sitä mitä haluaa, ja missä on luullakseni aika hyvä. Aina vaan ei saa kaikkea, mitä haluaa. Joskus pitää tehdä kompromisseja.

Toimin erään yhdistyksen hallituksessa. Olen pitänyt siitä, mutta nyt tuntuu olevan niin, että niitä hommia rupeaa tulemaan enemmänkin minulle. Ymmärrän, että ihmisillä on töitä, muta en ole ainoa, jolla muiden mielestä on aikaa enemmän kuin toisilla. Yritän saada sanottua ei. Varsinkin ensi talvena, kun vauva syntyy ja isommat ovat todennäköisesti vähemmän päivähoidossa. Kokonaan en ota heitä pois hoidosta. Vanhin varsinkin tarvitsee sosiaalista toimintaa ja jotain muutakin kuin kotiolot.

Kävin aamulla neuvolassa ja painoni on noussut aivan liikaa. Ei terveydenhoitaja siitä mitään sanonut, minä itse sanoin, että aivan liikaa. Painoin saman verran kun Pyry syntyi, ja nyt ollaan kuienkin vasta hieman puolenvälin ohi. Tosin olihan lähtöpainokin aivan eritasoa. Sokerirasitustesi tehdään parin viikon päästä. En odota innolla. Ei minulle ole tehty sitä aikaisemmin, mutta olen kuullut, ettei se ole miellyttävää. Onhan se hyvä kuitenkin, että tutkitaan.

Aurinkoista päivää!

Kävin eilen rakenneultrassa. Oli aivan mahtava käynti! Kätilö oli aivan ihana ja lääkärikin oli mukava. Uusi, kokematon lääkäri, mutta aivan ihana.

Vauvan painoarvio on tällä hetkellä 280 gr. Sydän näytti hyvältä, väliseinissä ei näkynyt mitään suuria aukkoja, pieniähän ultrissa ei näy. Munuaiset näytti hyviltä, massu, selkäranka, kaikki. Pikkuaivot oli hyvännäköiset. Kätilö yritti vielä 4d kuvaan saada lapsen kasvot, mutta vauveli kääntyi kokoajan selin. Ei suostunut millään poseeraamaan. Selästä sain hienon kuvan. Nyt kun näin hänet vielä 4d:nä, odotan entistä innokkaammin häntä syntymään. Nimiä tosin on hieman vaikea nyt keksiä, mutta onhan tässä vielä noin 20 viikkoa aikaa miettiä nimeä.

Nyt rupean opettelemaan piirto-ohjelmaa, jolla saisin piirrettyä meidän talon pohjapiirroksen. Pitää suunnitella alakerta ja mittasuhteet täytyy saada oikein.

Äidin syrjintä työnhaussa

Nyt kyllä korpee taas ja pahasti!

Sain juuri puhelun konsultilta, joka hoiti viimeisintä työnhakuani ja sain kuulla perusteet, miksi minua ei valittu.

HE OLIVAT HUOLISSAAN, KOSKA MINULLA ON PIENIÄ LAPSIA! Kuinka tehokkaasti voin tehdä työtäni, kuinka saan tasapainoiltua työelämän ja kotielämän välillä. NYT TEKEE MIELI KIROTA JA PAHASTI! Toki yksi syy oli myös se, että "he muuttivat työn profiilia kesken prosessin".

Mikä noita kansainvalisiä yrityksiä vaivaa!? Eikö heidän mielestään äiti voi tehdä töitä?
Edellisessä työpaikassani, joka myöskin oli kansainvälinen yritys, eräs syy, tosin "epävirallinen", miksi he painostivat minua lähtemään, oli se, että "ethän sinä kolmen pienen lapsen äitinä pysty antamaan samaa työpanosta kuin 25-vuotias sinkku". Pistää vihaksi!

Sateisen keskiviikon päätöksiä

Eilen sain viimeisimmän hylkäyksen työpaikasta. Noh, se oli odotettavissa, vaikkakin paikka olisi ollut todella kiinnostava. Nyt saan kuitenkin sitten keskittyä enemmän raskauteeni, hyvinvointiin ja ennen kaikkea lapsiini.

Keskimmäisellä tyttärelläni on tulossa avosydänleikkaus nyt loppuvuotena ja olisi työaika vähentynyt entisestään. Ja tyttäreni, ja hänen toipumisensa, kuitenkin on se kaikkein tärkein asia.

Taakka putosi harteiltani sen verran, että nyt on päätökset tehty ja eteenpäin mennään. Työnhaku siirtyi vuoden päähän, mutta ehkä taloustilanne on vuoden päästä aivan erilainen ja työnhaku helpompaa.

Asioilla on taipumus järjestyä, tavalla tai toisella. Ei tässä muuta voi ajatella.

Naisen syrjintä työnhaussa

Jäätyäni pois edellisestä työpaikastani olen käynyt lukuisissa työhaastatteluissa. Suurin osa on ollut jonkin rekrytointiyrityksen tekemiä. On pöyristyttävää, miten jokaisessa on jollain tavalla kysytty perheenperustamisesta ja lastenlukumäärän kasvattamisesta. Suomen työlainsäädännössä tämä on kielletty. Silti, yhtä lukuunottamatta, kaikki ovat kysyneet sitä.

Minun on turhaa kieltää olevani raskaana, se näkyy jo, mutta olen silti työnhakija. Ja olen silti kykenevä tekemään töitä.

Nyt, kun syyskuu on jo puolessa välissä ja äitiyslomani alkaa tammikuun alussa, tein päätöksen, että tämän viikon haastattelu tulee olemaan viimeinen. Ennen äitiysloman loppua.

Oravanpyörän kyydistä pois hyppääminen vaatii rohkeutta ja varmasti pitkääkin mietintää. Varsinkin tänä talouden aikana. Kuitenkin tunnen yllättävän monta, jotka ovat tehneet tämän päätöksen ja aivan vapaaehtoisesti. Itse en kuulu heihin. Tein ratkaisuni pakotettuna, mutta avustettuna. Yritykset, etenkin suuret, kansainväliset yritykset mainostavat itseään ja yrittävät luoda pehmeitä arvoja arvostavaa imagoa, samalla polkevat työntekijöidensä oikeuksia. Pakotetaan tekemään kolmentoista tunnin työpäiviä sanoen, että oven takana on 200 sinunkaltaistasi valmiina tekemään työsi.

Työelämä on mennyt kovaksi. Unohdetaan, mikä on tärkeää.