torstai 12. joulukuuta 2013

Aluetta ja johtokuntaa

Tämä viikko on mennyt aluetoimikunnan teemoilla.  Käsittelimme Koisjärven koulun tilannetta ja lautakunnan päätös oli pettymys. Kaupunki on päättänyt lakkauttaa koulun, kustannussäästöihin perustuen. Kustannussäästöjä siitä ei juuri kyllä kerry, kuljetusten mukana tulee kustannuksia enemmän. Mihin lapset tullaan siirtämään? Osa varmasti Hyrsylän kouluun, mutta suuri osa varmasti Oinolaan, jossa nyt jo tulee seinät vastaan, eikä resurssiopettajia voida palkata, koska kasvatus- ja opetuslautakunnan suosituksesta valtuusto on suuressa viisaudessaan päättänyt leikata tuntikehyksestä 90 tuntia. Hieno homma.

Aluetoimikunnan puheenjohtaja ilmoitti erostaan maanantaina. Tuli puun takaa, todella. Ymmärrän päätöksen ja siihen johtaneet syyt, ja tuen hänen päätöstään, vaikka kipeää se tekeekin. Maarit on todella hyvä puheenjohtaja, jämäkkä, kyseenalaistava, kuuntelee, juuri sellainen, kuin puheenjohtajan tulee olla. Hän on toiminut myös aluetoimikuntien johtokunnan puheenjohtajana ja eroaa myös siitä tehtävästä. Se on iso menetys aluetoimikunnille ja kaupungille, mutta ennen kaikkea kaupunkilaisille. Puheenjohtajaa on kritisoitu liiasta räväkkyydestä, asioiden kyseenalaistamisesta, ja siitä ettei kumartele kaupunkia eikä niele päätöksiä siltä istumalta, hymy huulillaan. Jos puheenjohtajan pesti vaatii selkärangatonta jeesjees-miestä, niitä kyllä riittää, mutta onko se sitä, mitä me kaupunkilaisina tarvitsemme? Aluetoimikuntien johtokunta nimenomaan on se paikka, missä kaupunkilaisten äänen tulee kuulua, se on se paikka, missä se ääni vielä kuullaan.  Toivon todella, että uusi puheenjohtaja jatkaa samalla linjalla, kuuntelemalla ihmisiä, tekemällä asioille jotain.

Ensi kokouksessa se nähdään, millä linjalla jatketaan.