tiistai 20. marraskuuta 2012

12 vuotta sitten

12 vuotta sitten syntyi ensimmäinen yhteinen lapsemme.

Ihana, rakas, poikamme, Pyry. Pyry William Olavi. Jyri oli aina halunnut antaa pojalleen nimeksi Pyry. William tuli Jyrin isältä ja Olavi minun isäni mukaan.

Synnyttäminen kesti 23 tuntia ja olin ajatellut innokkaana ensisynnyttäjänä, luomusynnytysten puolestapuhujana, että ilman mitään kivunlievityksiä mennään. Ei menty.

Saimme lääkärintarkastuksessa täydellisen terveen pojan kotiin. Parin viikon päästä ihmettelin neuvolassa hänen sinisiä kynnenalusiaan, oli kuulemma ihan normaalia.

Viisi viikkoa, melkein kuusi viikkoa Pyry meillä oli. Uudenvuoden aamuna, klo 9.21 Pyry menehtyi syliini. Yritin elvyttää, Jyri yritti elvyttää, Medi-Heli tuli, mitään ei ollut tehtävissä. '

Pyryllä löydettiin ruumiinavauksessa HLHS. Sydämen vasemman kammion hypoplasia. Eli vasen kammio ja eteinen olivat kehittymättömiä, käytännössä puuttuivat. Lääkäri "lohdutti" sanomalla, että sairasta lastahan tässä surraan. Ihan sama, meille hän oli terve ja meille hän oli meidän rakas lapsemme.

Kaikenlaisia sammakoita olemme joutuneet kuuntelemaan ja ymmrtämään. Ihmiset eivät aina osaa kohdata surua, varsinkaan tällaista surua. Eräskin lääkäri totesi kysyttyään kuinka vanhana Pyry menehtyi, että "voi voi, siinä ajassa ehtii kiintyäkin siihen lapseen" ????? Totesin hänelle katkerana ja tyynenä, että " hän mikään koiranpentu ollut. Kyllä siihen lapseen kiintyy jo raskaanaollessa.

Tämä päivä menee vähän matalapaineessa, mutta elossa olevien lasteni kanssa. Pouta on kipeänä ja olemme lääkäriin menossa, Puro, Paju ja Puhuri ovat päiväkodissa. Vaikka menetimme ihanan, rakkaan lapsemme, on meillä elämä jatkunut. Välillä paremmin ja välillä raskaammin.

  

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kiitos kaikille äänensä minulle luottaneille

Aika on kiittää kaikkia äänensä minulle luottaneille. Ensikertalaiseksi sain erittäin hyvä äänimäärän, ja jossakin olosuhteissa se olisi riittänytkin, mutta nyt ei aivan riittänyt.

Kiitos ja onnittelut läpipäässeille ja toivon heille kaikille voimia ja viisautta tehdä hyviä päätöksiä!

Itse vedin hieman henkeä, mietin tulevaa ja seuraavia haasteita. Tällä hetkellä nautin perheeni seurasta ja täytyy sanoa, että lapset nauttivat äidin läsnäolosta.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaksi päivää

Kaksi päivää jäljellä. Loppurutistus minulla jää vähän pienemmäksi, sillä meillä jyllää oksennustauti. Kaksi lasta neljästä sairastanut ja seuraavia odotellessa yksi sai silmätulehduksen. Olen aina ensisijaisesti äiti, lastenhoito ajaa kaiken edelle.

Vastasin eilen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisen oppilaan sähköpostiin. Luokka oli saanut tehtäväksi yhteiskuntaopin tunnilla ottaa selvää ehdokkaista. Hän esitti minulle vain neljä kysymystä, mutta ne olivat juuri oleelliset kysymykset:

mikä on minulle tärkeää kunnallisvaaliehdokkaana,
olenko luvannut jotain konkreettista, ja jos olen, mitä? 
Miksi lähdin ehdokkaaksi ja miksi juuri kokoomus?
Miten olen kampanjoinut?

Tiukkoja kysymyksiä, jotka saivat minut pysähtymään ja miettimään. Lapsia ja nuoria pitää kuunnella ja heille pitää vastata rehellisesti ja aidosti, ilman alentuvuutta. Pyrin olemaan suora ja helppotajuinen sekä välttää liian pitkää liibalaabaa.
Näin vastasin nuorelle:

 Mitä asioita pidät kunnallisvaaliehdokkaana tärkeinä?
Kampanjoinnissa pidän tärkeänä sitä, että kunnioitamme toisten kampanjointia. Ja kunnioitamme toisten aikaa. Jos on sovittu jotain, tapahtumaa, tai toisen auttamista, pidetään siitä kiinni ja pidetään sovituista aikatauluista kiinni. Ei myöhästytä puoltatuntia. Jos myöhästytään, ilmoitetaan, tai sovitaan uusi aika.

Kunnallisvaaliehdokkaana pidän tärkeänä uskottavuutta, ja sitä, että jos lupautuu ehdokkaaksi, lähtee sitä oikealla tahdolla tekemään.  Muutenkin olen sellainen ihminen, että jos jotain lähdetään tekemään, tehdään se hyvin ja paneudutaan siihen. Jos jotain asiaa ei tiedä tai osaa, on tärkeää myöntää se itselle ja kysyä sellaiselta taholta apua ja neuvoja, jolla on tieto ja ammattitaito. Tämä pätee myös ihan tavalliseen arkeen, omaan elämäänikin.
 
 

Onko sinulla jotain konkreettisia vaalilupauksia?
Konkreettisia vaalilupauksia tänä aikana on vaikea tehdä, varsinkin nyt kuntaliitoksen aikaan. Se, mitä olen luvannut varmasti, on kuunnella kuntalaisia. Esimerkiksi; sain juuri facebook-sivuni kautta viestin, jossa eräs äänestäjä kertoi antaneensa minulle äänensä ennakkoon. Hän pyysi, että pyrkisin kehittämään kuituverkkoa myös Lohjan ulkoreunoille, jota haja-asutusalueemme elävöityisi. Sen lupasin, että tutkin asiaa. Ja sen aionkin tehdä. Suurin osa ehdokkaista, puolueesta huolimatta, ovat huolissaan sosiaali- ja terveydenhuollosta ja suurimmalla osalla teeseinä onkin lapset, vanhukset, kattava terveydenhuolto kuntaliitoksen jälkeenkin, joten näistä asioista en olisi huolissani. Minäkin siis kuulun tähän joukkoon, joka haluaa nämä asiat turvata jatkossakin. MInä toivon kehittäväni näitä palveluja ja erityisesti ennaltaehkäisevää perhetyötä.  

Miksi lähdit ehdokkaaksi? Entä miksi olet juuri Kokoomuksen riveissä?
 
Syy, miksi lähdin ehdokkaaksi on kuntaliitos. Näen positiivisen muutoksen mahdollisuuden. Ja se, että toivon pääseväni vaikuttamaan kuntamme, kaupunkimme, meidän asioihin. Minulla, kuten monella muulla, on minuun syvä luottamus. Jos uskon jonkin asian olevan tekemisen arvoinen, ajan asian, jos asia todella osoittautuu tärkeäksi ja tarpeelliseksi. 
 
Esimerkiksi olen Nummentielle yrittänyt saada kevyen liikenteenväylää ja kuntalaisaktivismini ainakin toi tulosta. Aikaa se vei, mutta tulosta tuli. Uskon, että minulla on Uudelle Lohjalle positiivista annettavaa ja ennen kaikkea kuntalaisille. Tässäkin asiassa lapseni ovat suurin motivaattorini. Alunperin lasten vuoksi lähdin kevyen liikenteenväylää huutamaan ja lasten vuoksi teen nyt tätä ehdokkuuttakin. Parempaa huomista heille ja muille lapsille.
 
Kokoomuksen riveihin liityin lyhyen harkinnan jälkeen. Lyhyt harkinta-aika johtui siitä, että moni muukin puolue pyysi minua riveihinsä, mutta jotenkin ne eivät tuntuneet omilta. Minun äitini, isäni ja isoisäni ovat olleet kokoomuksen jäseniä, joten vähän verissä se kyllä on. Kun kokoomukselta pyydettiin ehdokkaaksi, kysyin ryhmäkurista. Vastaus oli se, että omaa mieltä saa olla. Talutushihnaa ei tarvitse juurikaan pelätä. 
 
Miten olet kampanjoinut?
Olen ollut mukana toreilla, kokoomuksen kymppikahvilassa talkootyössä sekä esittäytymässä ja puhumassa ihmisille. Olen jakanut mainoksiani, perustanut facebook-ryhmän ja kirjoittanut blogia. Mieheni on tehnyt tienvarsimainoksia, joita hän on laittanut tienvarsille aika laajalle alueelle. Tässäkin minulle on tärkeintä se, että itse voin olla tyytyväinen siihen, eikä tarvitse hävetä eikä jälkikäteen pahoitella esim. loanheittoa tai asiattomuuksia. Reilua ja rehellistä.
Olen myös osallistunut epätavallisia.fi - sivuston nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyn - kampanjaan ja pyrkinyt jakamaan sitä ja haastanut muutkin kokoomuksen ehdokkaat  vastaamaan ja osallistumaan.

Erittäin paljon olen keskittynyt sosiaaliseen mediaan.



Toivottavasti tästä oli sinulle apua, ja jos sinulle jäi jotain kysyttävää, ota vain yhteyttä!


Kiitos sinulle mielenkiinnostasi ja menestystä kouluun ja jaksamista!


Näin vastasin, toivon, että pystyin antamaan positiivisen latauksen tyttöön.


Lapset riemuitsevat viime yönä sataneesta lumesta ja annoinkin, vaikka ovat kipeinä, luvan mennä hetkeksi ulos. Mikään ei voita lasten riemua vuodenaikojen vaihtelusta. Ihanaa, että riemuitsevat, ihanaa, että minulla on heidät!

Ajatukseni kääntyvät jatkuvasti sunnuntaihin. Jännittää ja pelottaa. Onko elämää sunnuntain jälkeen? :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Viimeinen rutistus

Oli mahtavaa, kun toissapäivänä sain facebookin kautta viestin, jossa kuntalainen kertoi antaneensa äänensä minulle. Heti alkuun mietin, mistä tunnen hänet tai tunteeko Jyri hänet. Mutta ei. Tuli mahtava tunne siitä, että oikeasti joku luottaa minuun ja äänestää minua. Hän toivoi minun vaikuttavan (KUN pääsen Uuden Lohjan valtuustoon) Lohjan reuna-alueen kehitykseen ja antoi vinkkejä, jotka todella aion tutkia.

Vaalimainoksiani on tuhottu. NO, en ole ainoa, enkä ota sitä henkilökohtaisesti. Mainokseni ovat olleet näkyviä, niitä on ollut paljon, ja pahiten tuhottu on koululaisten koulureitillä ja lasten yletettävänä. Itsepä kerjäsin.

Tänään lähden ehdokaskaverini kanssa jakamaan viimeiset mainokset, perjantaina on Naiset framilla - tapahtuma Kokoomuksen Kymppikahvilassa Lohjalla ja lauantaina toisen ehdokaskaverin.kanssa tavattavissa Saukkolan st1:llä.

Viime loppukiri ja sitten ei voi enää muuta. Sunnuntaina nähdään, millä tavalla kova työ palkitaan. Toivon, Lohjan ja kuntalaisten vuoksi, että hyvin palkitaan.



keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vaalitöissä koko perhe

Eilen jaoimme 8 -vuotiaan tyttäreni kanssa mainoksia, tytär on aiemmin ollut sitä mieltä, ettei toivo äidin pääsevän valtuustoon, mutta jaettuaan hetken aikaa mainoksia, muuttui mieli. Nyt taitaa mieheni jäädä kakkoseksi kampanjoinnissa.

On ollut erittäin ihanaa ja syviäkin tunteita herättävää huomata, kuinka mieheni on kampanjoinut. Hän tekee sitä erittäinkin näkyvää, mutta näkymätöntä työtä. Huolehtinut mainoksieni painon, mainoksieni laiton tienvarsille, yhtäkkiä minulla oli autossakin tarrat. Puolueen yhteisissäkin tapahtumissa hän on ollut erittäin suurena apuna. Pyytämättä. Jos ei täällä paikkakunnalla miestäni kovin hyvin tunnettu ennen tätä, on hän nykyään tunnettu siitä, että järjestää mitä tarvittavaa tavaraa vain, nopeasti ja huomaamatta.

Tänään lepoa kampanjoinnista, menemme lasten kanssa mummia ja vaaria tervehtimään ja lellittäväksi.Vaari on ollut leikkauksessa ja on nyt toipilaana kotona.

Huomenna taas uusin voimin vaalityöhön!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ratkaisuni nuorten syrjäytymisen ehkäisyksi epatavallisia. fi - sivustolla

Ennaltaehkäisevä perhetyö on avainasemassa syrjäytymisen estämisessä ja ennaltaehkäisyssä. Neuvola- ja kouluterveyspalveluiden henkilöstön jatkuvalla ja säännöllisellä kouluttamisella, jotta he saavat keinot varhaiseen puuttumiseen.
Pyrin huolehtimaan siitä, että esikoulussa ja perusopetuksen henkilöstöllä on riittävä osaaminen ja ammattitaito nähdä, jotta pysytvät tunnistamaan tarpeen ennaltaehkäisyyn tai puuttumiseen syrjäytymisvaaran poistoon. Riittävä oppilashuollon henkilöstö on avainasemassa (esim.terveydenhoitaja, lääkäri, psykologi ja kuraattori) tukemaan ja ohjaamaan lapsia ja perheitä tarvittaessa.
Koulun oppilaanohjaajien jatkuva ja säännöllinen koulutus, jotta he pystyvät ohjaamaan nuorta, henkilökunnan riittävä resurssointi on erittäin tärkeässä asemassa.
Pyri huolehtimaan siitä, että lasten ja nuorten laadukas  harrastustoiminta jatkuu yhtä hyvänä, ellei parempanakin mitä Lohjalla on tähän asti ollut.
Pyrin laajentamaan kaupungin tarjoamaa vertaistukea tai varmistamaan sen, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöllä on tarpeellinen tieto ja osaaminen ohjaamaan vertaistukea tarvitsevan oikealle taholle. Pienten lasten että murrosikäisten vanhemmilla on oikeus hakeutua vertaisryhmiin keskustelemaan omasta elämäntilanteestaan.
Pyrin kehittämään lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua vaikuttamiseen, lasten ja nuorten kuulemistilaisuuksilla.
Ennaltaehkäisevälle ja ehkäisevälle päihdetyölle riittävä henkilöstä ja säännöllinen  koulutus.
Uudessa, kehittyvässä kaupungissa on tähän erittäin hyvät edellytykset, sillä kaikissa kunnissa, Nummi-Pusulassa, Karjalohjalla ja Lohjalla on monta hyvää käytäntöä, joita yhdistämällä ja järkeistämällä saamme mahtavat palvelut aikaiseksi!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kova viikonloppu takana

Viikonloppu oli oikeaa vaalihulinaa. Lauantaina Pusulassa, Nesteen pihalla olimme Yrjö Litjan, Tuulikki Timgren-Lillukkamäen, Kari Kyttälän, Janne Pihlajan ja Juhana Salmenpohjan kanssa keskustelemassa kahvin ääressä kuntalaisten kanssa. Vetonaulana, meidän lisäksemme, oli yli seitsemän metriä korkea sinivalas-pomppuliukumäki. Oli se komea!

Sunnuntaina olin Lohjalla, Kymppikahvilassa keittämässä kahvia ja juttelemassa. Samaan aikaan oli suurmarkkinat Lohjalla, ihmisiä oli todella paljon markkinoilla, mutta vähemmän kahvilassa. Hienoinen pettymys, mutta leuka rintaan ja niin edelleen, vai miten se meni. Kivaa oli se, että tapasin lohjalaisia ehdokkaita todella paljon ja minut otettiin tosi mukavasti vastaan. Seuraavan kerran menen kahvilaan ensi lauantaina, jolloin toivottavasti on enemmän ihmisiä liikkeellä, onhan vieraanamme kuntaministeri Henna Virkkunen puhumassa kuntaliitoksista. Tärkeä aihe meikäläisille.

Muutos on mahdollisuus, klisee, kyllä, mutta itse uskon siihen.

Tästä taas voimia eteenpäin!

Nummentie muuten on todella myötätuulessa! Yhdistymisbudjettiin on varattu suunnitteluun
50 000€ ja vuoden 2014 budjettiin Lohjan osuus! Mahtavaa! Nyt tuntuu, että voi huokaista!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kampanja jatkuu Pusulan nesteen pihalla

Lauantaina 13.10 olen Pusulan Nesteen pihalla muutaman muun ehdokkaan kanssa tavattavissa. Toivon runsasta osanottoa, jotta pääsen keskustelemaan ja kyselemään kuntalaisten mielipiteitä ja terveisiä kunnanvaltuustoon ja vinkkejä toimintaan.

Tärkeitä asioita minulle ovat ennaltaehkäisevä perhetyö, liikenneturvallisuus, kevyenliikenteen väyläverkoston parantaminen ja laajentaminen.

Minulle tärkeiden asioiden lisäksi toivonkin kuntalaisten apua, jotta voisin mahdollisimman hyvin tehdä mahdollisen luottamustyöni. Ei yksin riitä se, mitä minä toivon työltäni, jos saan luottamustehtävän, vaan kuntalaisten toiveet ja heille tärkeät asiat.

Huomenna olisikin loistava mahdollisuus vaikuttaa! Ja ennen kaikkea 28.10!

 


tiistai 9. lokakuuta 2012

Ihanat naiset viime viikonloppuna Lohjalla

Oli aivan ihana tapahtuma! Kiitos järjestäjille. Ilma suosi järjestäjiä ja näytteilleasettajia, sillä naisia oli ihanasti liikkeellä.

Meitä oli päässyt mukaan kuusi kokoomusnaista. Oli hienoa tavata Lohjalaisia kolleegoja. Joilla jokaisella oli todella paljon enemmän kokemusta kuin minulla, mutta he ottivat minut kivasti vastaan. Olin yksi naisista. Teimme samalla kokkareiden kotikäyntikampanjaa ja kyselyihin vastattiin todella runsaasti. Saimme monta arvokasta viestiä vietäväksi eteenpäin. Ja monta arvokasta näkökulmaa kunnan tilaan.

Seuraava tapahtuma onkin sitten lauantaina, Pusulan Nesteen pihalla, jonne toivon saavani pomppulinnan näkyvyyden takaamiseksi. Toivotaan, että sää on yhtä hyvä kuin viime lauantaina, kun olimme Saukkolassa.

Nähdään lauantaina, Nesteen pihalla Pusulassa, klo 10-13 ja sunnuntaina Lohjalla, Kymppikahvilassa klo 12-16!

Tule juttelemaan!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vaalitapahtuman järjestelyjä ja sairaita lapsia

Ei siitä ole edes kuukauttakaan, kun viimeksi järjestin tapahtumaa, Nummentien tapahtumaa, ja vannoin, etten enää lähde.

Onhan tämä eri asia, vain kolme tuntia, ja täysin erilainen tapahtuma. Ei ole liikenneturvallisuudesta ja lapsista kyse.
Hetkinen, onpas. Tämä on vain eri foorumi. Tämän tähdenhän lähdin mukaan. Lasteni vuoksi. Muutoksen ja uudistuksen vuoksi.

Tällä hetkellä olen kotona 8 vuotiaani kanssa, jolla on selittämättömiä vatsakipuja. Olemme käyneet viikonloppuna Lohjalla päivystyksessä, maanantaina Mehiläisen päivystyksessä, josta saimme lähetteen Jorvin päivystykseen, ja nyt olemme kotona, ja tytön massu on edelleen kipeä. Tyttö on sen verran iso, että voi olla itsekseen hetken ja äiti saa kavhikupposen kanssa tehdä vähän etänä töitä ja vaalikampanjointia. Mutta vain vähän.

Nyt tyttöäni hoivaamaan, haleja ja huolenpitoa.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vaalileivonnaisia

Tänään on lasten kanssa leivottu. Pullaa, jos jonkun näköistä ja omenapiirakkaa.
Kun kerroin lapsille, että nyt leivotaan koko päivä, kosiskellaan ääniä teidän leipomilla pullilla, huusi 2,5 v. poika äitilleen, että "ÄÄÄÄ" ai näinkö? :)

Oli neljä onnellista leipuria, joilla taisi taikinaa mennä suuhunkin aikas paljon, ei iltaruoka oikein maistunut ja siivo keittiössä oli vertaansa vailla. Viisi vuotias huusi äitille pettyneeä taikinan loputtua tyhmää äitiä, mutta lupasin, että saavat leipoa tämän kuukauden aikan kyllästymiseen asti. Nyt vain äidin aika loppui kesken.

Äiti pääsi zumbaan! Ihanaa!

Pullat  otetaan pakasteesta esiin perjantai - iltana, jotta lauantaina olisi tuoretta pullaa Saukkolassa. Tervetuloa juttelemaan kahvin ja pullan ääreen!


lauantai 29. syyskuuta 2012

Ihan muuta kuin vaaliteemaa tänään

Tänään keskityin täysin lapsiini. Kävimme kyläilemässä nuorimmaisen lapseni kummitädin luona.
Oli ihana nähdä pitkästä aikaa vanha, rakas ystävä.
Lapsilla varsinkin oli hauskaa, oli saman ikäistä leikkikaveria, herkkuja, tietenkin ja saunomaankin päästiin. Meillä sen on harvinaisempaa, sillä kosteusvaurioiden vuoksi sauna, ja koko alakerta, jouduttiin purkamaan.

Ihanaa oli istua löylyssä ja jutella niitä näitä. Katsella ja kuunnella lasten leikkejä.
Kotimatkalla autossa lapset nukahtivat samantien ja kotiin päästyämme kaikki painuivat suoraan nukkumaan.

Nyt nautin harvinaisesta hiljaisuudesta, itsekseni olosta ja kerään voimia huomiseen ja ensi viikkoon.

Ihana päivä!

perjantai 28. syyskuuta 2012

344

Ehdokasnumerot julkistettiin. sain numeron 344.

Ihan kiva. Paitsi että se voi muuntua numeroksi 334. No, hyvä ehdokas hänkin on, Yrjö Litja, ikäiseni perheenisä, yrittäjä, tukiperhetoimintaa, loistava ehdokas.

Mutta niin olen minäkin :)

Tapahtumakalenteria vielä, jos haluat tulla tapaamaan ja keskustelemaan,
kertomaan huolenaiheesi, joissa voisin auttaa:

6.10 Saukkola, Kauppakuja 3
7.10 ihana naiset tapahtuma Lohja, Laurea
13.10 Pusula, S-marketin lähistö
20.10 Lohja, kymppi kahvila

Heli Saukkolan kanssa vaalitapahtuma jossain vaiheessa Nummen kylätalolla

vaalivalvojaiset

Muista käyttää ääntä, että pääsemme oikealle tielle!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vauhtia, vauhtia

Kävin eilen virallisessa vaalikuvassa. Karmeita otoksia, joista hyväksyin sitten vähimmän karmivan.
Vaikka se onkin kyllä pieni murhe.

Eilen töistä kotiin päästyäni piti rutistaa kunnolla omaa 8 vuotiasta tyttöäni. En voi kuin kuvitella, mitä on kotkalaisen tytön äidin päässä liikkunut kaappauksen ajan ja nyt jälkeenpäin. Itkuhan siinä tuli, kun uutisia kuunteli ja sydänsyrjällään odotti tytön löytyvän. Onneksi tytöllä oli onni myötä ja löytyi!

Eilen siis kävin kuvassa, vastasin viimeiseenkin vaalikoneeseen, johon olin aikonut, suunnittelin vaalitapahtumiin osallistumisia, ne pitää vielä varmistaa miehen kanssa, "vaalikampanjan ajan lastenhoitaja" :)

Ja töissäkin pitää näyttäytyä.

Välillä kuppi kahvia ja taas mennään.




tiistai 25. syyskuuta 2012

Yövalvomisia

Olen tottunut yövalvomisiin lasten kanssa. En ole tainnut melkein yhdeksään vuoteen nukkua koko yötä heräämättä välillä. Mutta silti vähän oudoksuttaa valveillaoloni, kun saisi nukkua lasten puolesta.

Tulipahan ripustettua pyykit, luettua sähköposteja, tarkastettua lapset.

Monet asiat pyörivät päässä, Nummentien kohtalo, saadaanko yhdistymisen yhteydessä ensimmäiseen budjettiin, miten käy vaalitapahtumissa, tuleeko kukaan, osaanko olla tapahtumissa, osaanko olla ehdokas?

Ja monet näihin liittyvät käytännön asiat. NOh, leipomista tulee ainakin paljon lasten kanssa, ja siitähän he tykkäävät.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Vaalityö alkaa

Kova tahti tulee olemaan. Uskomattoman paljon kuuluu tähänkin sarkaan, en edes osannut ajatella.
Eilen oli ensimmäinen ehdokaspalaverimme, ja paljon tuli uutta asiaa.

Tapasin muita ehdokkaita, ja täytyy sanoa, että aivan mahtava tiimi!
Erityisen iloisen yllätyksen minulle tarjosi ihminen, jonka olin luullut olevan tiukkapipo. Hän olikin oikein hersyvä ja huumorilla elämää katsovan.

Sovimme seuraavat tapahtumat:

Lauantaina 6.10 Saukkola,
Lauantaina, 13.10 Pusula
Lauantaina, 20.10 Lohja, Kymppi kahvila, Henna Virkkunen puhumassa kuntaliitoksesta

Lisäksi puhuimme Heli Saukkolan kanssa yhteisestä tapahtumasta, jonka järjestäisimme yhdessä Nummen kylätalolla.

Vaalivalvojaiset kylätalolla 28.10.

TERVETULOA!

Kellonajoista seuraa myöhemmin.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kiitos osanottajille!

Tänään se oli. Sää oli upea ja ihmiset hyväntuulisia.

Kommenlluksittakaan ei päästy: koska en tuntenut koulukompleksia enkä osannut kysellä ja meillä oli  bändin kanssa väärinkäsitys, meinasi äänentoisto jäädä saamatta.

Muutama puhelu, toimittajan apu ja pian ongelma oli ratkaistu, huh-huh.

Pomppulinna oli taas hitti, kuten aina. Olin kuvitellut, että pomppulinna on pienten lasten ilo, mutta kyllä siellä isommatkin viihtyivät. Jopa niin hyvin, että oli pahimmat ajettava pois sieltä. Itseä harmittaa suuresti, että uskoin isompien hölpötyksiä ja ajoin turhaan yhden pojan pois. Onneksi pojan isä oli ollut silmä tarkkana ja oikaisi minua. Silti ottaa päähän.

Partiolaisten panos oli tosi kiva! Ihanaa, kun kävivät hakemassa ja tukemassa Niilonpirtin asukkaita ja hakivat heille kahvit. Kiitos samoojat!

Oinolan koulun 6:n luokan vanhemmat ja oppilaat oli ahkerina mukana ja toivottavasti saivat luokkaretkikassaa kartutettua.

Mia Heinonen veti alkuzumban, oli mahtavaa! Mia yritti miehiäkin houkutella mukaan, mutta äijät söi makkaraa...Mian tunneista lisää infoa Mian linkin takana.

Milla MLL:sta veti Tanssitan taaperoa osuuden, meitä olikin muutama lapsen kanssa siinä. Oli todella kivaa kokeilla tas jotain uutta. Milla vetää lauantaisin ryhmää Oinolan koululla, lisätietoa MLL Nummen WWW-sivuilla.

Vaikka ilma oli todella upea, oli ihmisiä yllättävän vähän liikkeellä. Onko syksy väsyttänyt ihmiset? Meneekö viimeiset hyvät viikonloput mökkeillessä? Kuntiemme päättäjiä oli todella vähän. Pettymys ja yllätys. Luulisi, että kuntavaalien alla liikettä olisi enemmän.Paikalla oli ainoastaa Lohjalta Ilkka Lähteenmäki ja Nummi-Pusulasta Aarni Varjonen.

Hieno homma..

Arvonnassa voittivat:
Katja Arstila    Virevahti ja Lasten lintukirja
Aapo Kaasinen Lasten lintukirja jalevy
Toini Turpeinen Virevahti ja heijastinliivi
Sade Paakkunainen Auton pölysuti
Sanna Lindholm Virevahti ja heijastinliivi
Inka Salonen Jalkapallo
Ismo Koski Lasten lintukirja ja heijastinliivi
Raila Lousujärvi Virevahti ja Lasten lintukirja
Henna Laine Heijastinliivi ja Levy
Marja Puisto Reppu ja Lasten lintukirja
Juha Kitinmäki Scandic lahjakortti ja Lasten lintukirja

Onnea voittajile!

H-hetki!

Nyt sitä sitten mennään.

Oliko kaikki?

- arvontaan palkinnot mukana?
- avaimet kouluun ja kylätaloon?
- flyerit?
- kyniä?
-adressit?
- toimitsjaliivit?
- 1-2 luokkalaisten liivit?
-  kahvit ja kertikset?
....

-hermot?
- puhelin?


NO can do. JOs jotain unohtui, en enää voi mitään.

Toivotaan hyvää säätä, paljon ihmisiä ja allekirjoituksia!

Tsemppiä meille ja menoksi!



tiistai 11. syyskuuta 2012

Tapahtuman ohjelma:


Tapahtuma siis sunnuntaina, 16.9 klo 10-15

Sään salliessa ulkona, Nummen koulun ja Oinolan koulun alueella, muuten Nummen koulun (yläaste ja lukio) salissa!!

klo 11       Tanssitan taaperoa, MLL Nummi, Milla Revonkoski, KAIKKI halukkaat saavat osallistua!

klo 11.30-12 Alkuzumba, Mia Heinonen, KAIKKI mukaan!

klo 12-     kävely Nummen kylätalolle, jossa MLL Nummi tarjoaa pullakahvit ja allekirjoitetaan adressi kevyenliikenteen väylän puolesta

                Niilonpirtistä liitytään mukaan partiolaisten avustuksella

13.30 Gilgamesh soittaa Nummen koululla

14.30  Arvonta allekirjoittaneiden kesken

Pikkuisen perhosia vatsassa.....

perjantai 7. syyskuuta 2012

Huomaa taloustilanteen sponsorien saamisen vaikeutena. Kaikki saavat varmasti todella paljon pyyntöjä, eikä varmasti ole aikaa vastata kaikkiin.

Toivottavasti sinnikkyys palkitaan ja saadaan mahtavat sponssit paikalle tai lähettämään pyytämiäni.

Tähän asti kontaktoitu:                                                     
                             
-Tapiola
- Mia Heinonen                                                               
- Delta-auto                                                                     
- Gilgamesh                                                                      
- Aarni Varjonen                                                               
- Koulu                                                                             
- Likenneturva                                                                  
- St1  Saukkola                                                                 
- Red bull
- Bilar
- Petri Savolainen (free boarding)
- Raakel Lignell
- Ruben Stiller
- Media, monta edustajaa
- kunnanvaltuusto, sekä Nummi-Pusula että Lohja
- eduskunta
- liikenneministeri
- Stubb
- Hong Kong Nummela
- Säästötalo Latvala
- Nummen kipinä
- MLL Nummi
- ja monta muuta

Kontaktoimatta:

- Saupa
- SSO
- Urheilujuomayritykset
- Taffel
- Fazer
- vaikka kuinka monta

Mainos - menee jakoon nyt viikonlopun aikana


maanantai 3. syyskuuta 2012

H-Hetki lähestyy

Kunnan vapaa-ajan sihteeri soitti, vihdoin. Oinolan koulun sali ei käy 16.9, mutta Nummen yläasteen sali käy.

Ihan sama! Toivotaan kuitenkin, että sää sallisi ulkoilmatapahtuman, ettei tarvitse sisällä kärvistellä.

Aika vain tuntuu nyt kuitenkin loppuvan kesken. Ei se auta, että lyö päivän lukkoon ajoissa, suunnitelmat muuttuu, olosuhteiden pakosta ja töitäkin pitäisi tehdä ja kotona lasten kanssa touhuta.  :)

No, apuja saan, onneksi!

Aivan mahtava palkinto luvassa, Scandic-hotelliin lahjakortti!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

HUOMAA! PÄIVÄ MUUTTUI!

Ensimmäinen aivoriihi takana.

Viisaat päämme yhteenlyötyämme tulimme tulokseen, että paras olisi päivän siirto kyläkävelytapahtuman yhteyteen. Tapahtumat olisivat turhan lähellä toisiaan.

Olemme saaneet Oinolan koulun 6lk myymään makkaraa (jeeii!) ja keräämään vähän rahaa luokkaretkeään varten ja UPEA Gilgamesh soittaa salissa.

Kävelyreitti tulee olemaan Oinolan koulu - Nummentie - kylätalo, jossa allekirjoitetaan osallistumislappu ja laitetaan kilsat ylös - oinolan koulu. ja olisi mahtavaa, jos saisimme jonkin kulkuvälineen viemään lapsiperheet koululle takaisin.


Muutama asia on vielä auki, mutta pikkuhiljaa hyvää tulee, eikö se niin ollut?



Eli siis päivä on sunnuntai, 16.9 klo 10-15.

Kaikki mukaan!

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Luvan hankkiminen tapahtumalle

Eipä se ollutkaan niin yksinkertaista. Lupa maksaa 53€. Tapahtuman ollessa maksuton, vähän kirpaisee omasta pussista maksaa, joten en maksanut. Mietinpä vielä hetken ja suunnittelen.

Taidan huomenna soittaa poliisiin ja kysyä asiaa. Tänään ei ole sen siunaamaa rauhaa, olen kotona lasten kanssa.

22.9 lähestyy todella nopeasti.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Nummen10

Näin ajattelin.  Eilen ollessani koiran kanssa kävelyllä. Kyllä se taitaa olla paras nimi - lyhyt ja ytimekäs. Tosin ei paikkaansa pitävä, mutta ei ole moni muukaan tässä kunnassa.

Seuraavaksi sponsorien ja yhteistyökumppaneiden haku ja rekrytointi sekä lupien saaminen.

Tänään 2/4 lapsista on sairaana kotona, se asettaa hieman haasteita tekemiselle, mutta niin asettaa työpäivätkin. Töissäkin on sen verran kova kiire, ettei ehdi omia hommia tekemään ;)

Pitää yöllä tehdä. Unta saa myöhemminkin. Hyvä asia menee edelle monessa suhteessa. Tämän kun saa tehtyä, voi taas levätä hetken.

H-hetkeen on aikaa, vähän.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevyenliikenteen väylän tilanne:


Nummi-Pusulan kunta ei monesta aloitteesta ja vetoomuksesta huolimatta ole rakentanut Nummen kirkonkylän vanhalle kylätielle kevyen liikenteen väylää. Tie on jalankulkijoille, joista suurin osa on on alaikäisiä koululaisia, hengenvaarallinen.

Kunnanjohtaja Soinio suunnittelee nykyiseen (rauniomaiseen) kunnantaloon uuden päiväkodin Lohja-liitoksen tapahduttua.

Kustannukset kunnantalon muuttamiseksi ovat yhtä suuret kuin uuden päiväkodin rakentaminen Oinolan koulukeskukseen tai Saukkolaan, joissa N-P:n kunnalla on tontteja. Tämän ovat todenneet kunnan rakennusammattilaiset. Päiväkotitoimikunnan yksimielinen lausunto puolsi päiväkodin rakentamista Oinolan koulukompleksin viereiselle tontille, josta eskarilaisten siirtymä koululle olisi luontevan tuttua.

Kunnanhallitus myönsi 100 tuhatta euroa kunnantalo-päiväkodin suunnitteluun ja arkkitehtirahoitukseen. Suunnittelurahat olisi voinut käyttää Nummen kirkonkylän kevyenliikenteen väylän toteuttamiseen. Vai saako joku päättäjistä suunnittelu-provikat?

Tämän vuoden talousarviossa rahoja kevyen liikenteen väylälle on budjetoitu kaikkiaan vain 300 tuhatta euroa toteutettavaksi vuodelle 2013.

On nummilaisten asukkaiden kiusaamista edes luonnostella keskelle hengenvaarallista tieosuutta uusi kohde, joka tuo mukanaan valtavan liikenteen nykyisen lisäksi.

Huomattavaa välinpitämättömyyttä kävelijöistä osoittaa se, että liikenne mahdolliseen ”kunnantalon Päiväkotiin” tapahtuisi juuri samoihin aikoihin kuin koululaiset ovat aamuisin ja iltaisin koulutiellä.

Jos kunnanjohtajaa kiinnostaisi Nummen kirkonkylän kehittäminen, se pitäisi aloittaa kevyen liikenteen väylän rakentamisesta. Se nyt vaan on naivia uskoa, että Nummen sillalle mahtuisi kaksi päiväkotiin kuljettavaa autoa ja yksi kouluun kulkeva polkupyöräilijä. Joku näistä kolmesta liiskaantuu. Aloite liikenteen lisäämisestä Nummen kirkonkylän museotiellä on pöyristyttävä.
 
Aarni Varjosen teksti  (13.5.2012) lainattu

lauantai 12. toukokuuta 2012

Ohjelmaa tapahtumaan

Pakko ruveta oikeasti suunnittelemaan ohjelmaa tapahtumaan. Vaikka tapahtuma tuntuu olevan kaukana, on kesälomat välissä, koulujen alku ja yhtäkkiä onkin syyskuu. Kiire taitaa tulla.

Mietin kokoajan jotain hyviä, aiheeseen liittyviä esiintyjiä/tunnettuja kasvoja. Jotain hyviä sponsseja, näytteilleasettajia, kivoja juttuja lapsille.

Paikallisiin urheiluseuroihin aion olla yhteydessä, MLL. No, MLL on helppo, olenhan itsekin siinä hallituksen jäsenenä, ja kyläyhdistyksessä.

Jotain uutta olisi kiva keksiä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

5110

Sen verran tuli matkaa meiltä koulun pysäkille. Eilen kävin sen lenkin meiltä suoraan koulun pysäkille. En mennyt koululle. Tiukkaa tekee saada kymmentä kilsaa lenkille. Kahdeksan ehkä saisi rypistettyä. Tai kaksikymmentä. Mutta se ei enää ajaisi asiaa.


Ehkä meille riittäisi huumorilla se kahdeksan, "Nummen kymppi" onkin kahdeksan , "meillä säästetään kaikesta."

No pitää miettiä ja testata. Aika voipi loppua vaan kesken.

Nummen kylätalolla kuitenkin joku "rasti", ehkä juotavaa ja stand-uppia...

Aivoriihi käyntiin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kutsu tapahtumaan lähtenyt Uudenmaan kansanedustajille, kunnanvaltuutetuille, lehdistölle ja muutamalle ministerille


Kevyen liikenteen väylää on toivottu kuntalaisten toimesta monet vuosikymmenet. Aiemmin se on kaatunut maanomistajien riitelyyn, nyt sillä on vaarana kaatua rahan vuoksi.

Olen vuonna 2010 tehnyt kuntalaisaloitteen saadaksemme jalankulkijoille turvallisen kulun Nummentiellä. Vastaukseksi olen saanut korulauseita ja kieltäytymisiä sekä hiljaisuutta. Vuonna 2011 järjestin tiekatselmuksen, johon kutsuin kunnanvaltuutetut, Uudenmaan kansanedustajat ja lehdistön edustajat. Kansanedustajia oli tullut paikalle enemmän kuin kunnanvaltuutettuja, joita oli ilokseni kuitenkin muutama tullut paikalle. Kävelimme jonkin matkaa Nummentietä todetaksemme sen olevan vaarallinen.

Helatorstaiksi, samana vuonna, sain upea talkooporukan kasaan, ja järjestimme kevyen liikenteen väylän tiimoilta perhetapahtuman, jossa keräsimme nimiä adressiin, saimmekin kasaan 227 nimiä. Joka pikaisesti laskettuna on 4 % kuntamme asukkaista. Suhteutettuna isomman kaupungin asukaslukuihin, se on huomattava saavutus!

Reilun vuoden hiljaiselon jälkeen on aika taas palauttaa mieliin turvallinen kulku. Sen tiimoilta kutsunkin Teidät nyt syksyllä järjestämääni Perhe- ja juoksutapahtumaan!

Oinolan koulun pihalla on erilaisia toimintapisteitä ja alkuzumbat, jonka vetää ihana Mia Heinonen.

Lähdemme zumban jälkeen juosten tutustumaan lasten koulutiehen. Maali on koululla, jossa ensimmäisille luovutetaan palkinnot. Mitä ne ovat, sen paljastamme paikan päällä!

Ilmoittautumiset tapahtumaan: http://nummenjuoksujaperhe.blogspot.com/

Lämpimästi tervetuloa!




Nummentie Nummen kirkonkylältä Oinolaan on ahkerassa käytössä sekä autoilijoilla että pienillä ja isommillakin koululaisilla. Alueen 40 km/h rajoitus ei aina toteudu ja mutkaisella tieosuudella on useita vaaratilanteita nähty. Koulun jääkenttä on kirkonkylällä, jonne lapset taas kulkevat jalan, usein kolme neljä rinnan. Nykymuodossaan tie on hengenvaarallinen jalankulkijoille.

Koska valmis kaava on olemassa kevyenliikenteen väylää varten, ehdotankin lasten turvallisuuden nimissä sen käyttöönottoa ja tienrakentamisen hyväksyntää.

Olen neljän pienen, tulevan koululaisen äiti ja kannan huolta omieni turvallisuuden lisäksi myös naapureitteni lasten turvallisuudesta. Karhunpellon ja Mateenniemen alueelle rakennetaan koko ajan lisää ja uusia lapsiperheitä muuttaa alueellemme.

ELY:llä on rajalliset määrärahat, joista riittä rahoitusta vain 1-2 kevyenliikenteen väylän toteuttamiseen vuodessa ja Nummentie ei ole kiireellisessä A1-luokassa. A1-luokassa on ELY:n ns. TOP10, jotka on toteutettava rahoituskauden aikana. Nykyinen rahoituskausi on vuoteen 2013. Nummentie on luokassa A2, joka tarkoittaa sitä, että jos kunta on aloitteellinen, ELY rahoittaa hankkeesta 50%. Väylän rakentamiseksi on perustettava suunnittelulautakunta, johon kuuluu kunnalta ja ELYltä toimihenkilöitä.

Olen saanut rohkaisevia sähköposteja ja soittoja lukuisilta kansanedustajilta, jotka tukevat hankettamme. Kiitän heitä niistä ja kiitän paikalle päässeitä. Ja suurkiitos paikalle tulleille asukkaille, joille tämä tie on erityisen tärkeä! Kiitos lehdistön edustajille, jotka auttavat pitämään erittäin tärkeää asiaa esillä!


Lähtö ja maali ovat koululla, ja reitti on noin kymmenen kilometriä. Tervemenoa juosten, kävellen tai rullilla! Tämä reitti on koululaisten jokapäiväinen reitti. Uskon, että saatte tuntuman päivittäiseen kauppa- ja koulumatkaan Nummentiellä. Kävelisitkö itse tai laittaisitko lapsesi /äitisi / isäsi kävelemään tätä tietä?

Ihana Mia Heinonen vetää alkuzumbat, jonka jälkeen juoksut voivat alkaa.


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tapahtuman suunittelu on aika haastavaa....

neljän muksun kanssa. Kolme jaksaa välillä katsoa telkkaria, mutta yksi, se kaksi vuotias, hakee huomiota kokoajan.

Yritän tehdä muistilistaa itselle, mitä pitää huomioida, mitä olen jo tehnyt, mitä pitää vielä tehdä ja se on hieman haastavaa, kun yksi repii lahjetta, kaksi tappelee ja yksi huutelee kommentteja ohjelmasta. Ihanuutta!

Toisaalta oli hyvä viimeksi, kun aikaa oli todella vähän, ei ehtinyt löysäilemään. Nyt, kun aikaa on reilusti enemmän, voi helposti mennä hidasteluksi (no, onneksi on aikaa) ja lopussa voi olla paniikkilaulu.

Sain tehtyä edes lyhyen muistilistan. Pitää kyllä muokata sitä ja lisätä kohtia, mutta sitähän muistilistat yleensä on. Ainakin minulla. Yksi muistilista mnulla onkin, mutta tietenkin olen unohtanut sen töihin. Ajattelin jossain vaiheessa, että töissä ehtisin jonkun verran edes tehdä, mutta töissä on kyllä sen verran kiirusta, etten ehdi tekemään yhteen mitään muuta :)



torstai 26. huhtikuuta 2012

Tapahtunut ennen syksyn tapahtumaa....

Taas voisi olla aika järjestää tapahtuma, jotta saisimme taas vähän näkyvyyttä Nummentien kevyen liikenteen väylän tarpeellisuuteen.
                                                      
Nummentietä kävi katsomassa kutsustani muutama kansanedustaja juuri ennen eduskuntavaaleja 2011. Kutsuin nummilaisten lisäksi kaikki Uudenmaan edustajat (34), kunnanvaltuutetut ja lehdistön edustajia. Nummilaisia oli runsaasti ja kansanedustajiakin oli enemmän kuin kunnanvaltuutettuja ja silloin saimmekin ihan mukavasti näkyvyyttä.


Pari kolme kuukautta sen jälkeen, helatorstaina, järjestin Nummentien perhetapahtuman urheilukentällä ja keräsin adressiin nimiä. Sain aivan mahtavan porukan kasaan auttamaan järjestelyissä ja sisseimmät olivat jo neljän aikaan aamusta keittämässä hernerokkaa. Aikamoista talkoohenkeä, täytyy sanoa!




Meillä oli pomppulinna, pelastuskoiria, vapaapalokunta, poliisit, autoliitto, Liikenneturva, MLL, Nummen kipinällä temppurata, Saukkolan pallokin oli paikalla palloineen ja temppuineen.....vain muutamia mainitakseni, ja pahoittelen, jos joku jäi mainitsematta, laita viesti, niin korjaan asian!
Mahtava paikallinen Janne Virtanen oli selostamassa tapahtumaa. Oinolan koulun viides luokka haastoi kunnanvaltuutetut leikkimieliseen jalkapallo-otteluun, jossa tarkoitus oli, että aikuiset, antaakseen tasoitusta lapsille ;), olisivat sitoneet toisen jalkansa kaverin jalkaan ja kahden pomppineet. Ei aivan saatu sitä, mitä halusimme. Kunnanvaltuutetuista nappasi haasteesta vain kaksi. Onneksi paikalla oli reippaita vapaapalokunnan tyttöjä, jotka saivat palomiehetkin mukaan! VPK:ssa oli urheiluhenkeä ja leikkimieltä niin paljon, että he sitoivat jalkansa. Ja oli aivan älyttömän hauskaa!




Nyt onkin ollut jonkin aikaa hiljaista, joten päätin, että nyt olisi taas aika, ennen kuntaliitosta vähän muistuttaa mieliin tien vaarallisuus.

Syksyllä siis tulee tapahtumaan!

Laita kalenteriisi ylös 22.9 Oinolan koulu .....