Politiikkaa koulujen hinnalla? Heido Lohja!

Lakkautetaan kaikki.

Ihan sama, saako lukiolainen koulutuksensa. Ihan sama, opitaanko maalla muuta kuin istumaan bussissa tai viljelemään maata.

Eihän maalla tarvitse mitään muuta osata. Peltoa on viljeltäväksi. Pistetään metsät lihoiksi.

Sivistys ei kuulu kuin kaupunkiin.

Nummi-Pusulan lukiota on moitittu 2,5 kertaa kalliimmaksi kuin esim. Lohjan lyseota. Nummi-Pusulan lukiolla on se hyvä puoli noissa kustannuksista, että ne PUOLITETAAN yläkoulun kanssa, koska opettajat ovat sekä lukion opettajia että yläkoulun opettajia. Oppimistulokset ovat Nu-pun lukiossa olleet kautta aikain hyvät, paremmat kuin muualla Lohjalla. Viime lukiovertailussa, esim MTV3 (2015), Nu-Pun lukio oli sijalla 70. Lohjan lyseo oli, öööö, olikos se 241. Vertailussa oli mukana 385 lukiota. Lohjan lukion iltalinjalta kirjoitettiin koko Suomen parhaat aikuislukioiden ja opistojen ylioppilastulokset.
Toinen seikka, mitä päättäjät eivät muista näköjään ajatella (vaikka puhuvat kokonaisuudesta) on se, että lukio on yksi vetovoimatekijä rekrytoitaessa opettajia yläkouluun. Millä tavalla pystytään tulevaisuudessakin rekrytoimaan pätevää opettajakuntaa Nummi-Pusulan yläkouluun? Mitä tänne mitään monitoimija-alueita tai kampuksia suunnitellaan, jos ei saada peruskoululaisten lisäksi opiskelijoita?
Jos maaseudulta viedään mahdollisuus toisen asteen sivistävään koulutukseen, lisää se todennäköisyyttä siihen, että koulutukseen ei hakeuduta. Lisätään tietämättömyyttä, kouluttamattomuutta, ennakkoluuloja..... mutta hei, ihan sama. Säästetään nyt rahaa.

Lasten tulevaisuus näköjään mitataan rahassa. Lastemme tulevaisuus on myös meidän tulevaisuutemme. Älä varasta mun lapsilta, lohjalainen päättäjä.

Lohjalaisissa päättäjissä näyttäisi olevan se ero tavalliseen kuntalaiseen, että heidän lapset saavat käydä lukion. Tai ovat jo käyneet. On ikävää, että lasteni puolesta on jo päätetty, että hänen ei tarvitse käydä lukiota. Toki voisin laittaa lapseni Lyseoon, mutta toivoisin voivani laittaa lapseni vertailussa parempaan ja kaiken lisäksi vielä lähempänä olevaan lukioon. Kaupungilla hoetaan tasa-arvosta oppilaiden kesken. Hieno asia, tasa-arvo on tärkeää. Millä tavalla se tässä toteutuu? Ainiin, sillä tavalla, että laitetaan täältä huitsinkuukkelista opiskelijat keskustan lukioon. On sitten kaikilla tasa-arvoisesti opetusta siellä keskustassa. Jos kehitystä alueelle halutaan, yksi tekijä siihen on lukio ja opiskelijoiden saaminen alueelle.

Missä vaiheessa lohjalainen luottamushenkilö on unohtanut sen, että hänet on sinne äänestetty edustamaan meitä? Myös lapsia?

Päättäjät puhuvat siitä, että "nyt on päätösten aika", "raskaita päätöksiä, vaikeita päätöksiä". Joopa joo. Vaikean päätöksestä tekee sen, että ei uskalleta. Ei uskalleta haastaa, kyseenalaistaa, pitää jonkun toisenkin puolia kuin omia tai naapurin. Vai onko se sitä, että tuijotetaan vain niitä samoja lukuja, eikä katsota sivulle, eikä katsota ympärille, mitä tapahtuu? Eikä katsota, mitä saattaa tapahtua? Korttitalo voi kaatua. Onhan se selvää, että säästää pitää, katsoa kuluja. Onhan se vaikeaa tehdä päätöksiä, kun mistään ei saisi luopua. Lapset, koulutus, opiskelu...kaikki se, mikä johtaa tulevaisuuteen, toisten, kasvavien ihmisten tulevaisuuteen ja sen laatuun, on aivan viimeinen paikka säästää. Mut hei, ihan sama, ei koske sua, lohjalainen päättäjä.

Olen tehnyt myös oman päätökseni. Ja, ikävä kyllä, se on HEIDO Lohja. Se nyt ei paina paljoa varmastikaan kaupungin pohjattomassa kirstussa. Tai missään muussakaan.
Remontin saatuamme valmiiksi (en tiedä, viitsinkö edes sitä odottaa), muutamme muualle. Ehkä Vihtiin. Siellä osataan ajatella myös tulevaisuutta. Toisaalta, eipä sielläkään ole koulujen osalta ostettu kuin vuosi lisäaikaa.

Olen aina ollut maltin ystävä ja pyrkinyt puhumaan nätisti ja toista arvostavasti. Ikävä kyllä nyt meni maltti. Ja kyllä sekin minua harmittaa. Harmittaa se, että menetin uskoni. Olen aidosti ollut sitä mieltä, että meitä kuunnellaan ja että lähidemokratia toimii. Että lähidemoratia on paras tapa tuoda esille alueen asukkaiden ääni ja se kuultaisiin.

Kenen pitää maksaa se, että toiset tekee politiikkaa? Lasten.
Mielestäni meidän kaikkien lapset ansaitsisivat parempaa kuin tällaisen politiikan teon.

ugh, olen vihainen, eikä se ole kivaa. Ehkä tämä postaus olisi pitänyt tehdä vasta, kun on rauhoittunut. Kun pystyy taas ajattelemaan objektiivisesti.

Kurjuuden kierre on käännettävissä - lakkauttamalla kouluja?

Kouluverkon vaikuttajaraadin kirjallinen työ on luovutettu vairanhaltijoille, luottamushenkilöille, lehdistölle ja on myös luettavissa netissä (oikealla linkki). Toivon, että raadin erittäin hyvä, kattava ja kova työ ei jää huomiotta.

Toisaalta tuntuu, että pitää vähän huolissaan olla, koska päätöksiä tehdään vaillinaisilla tiedoilla. Ei sillä, etteikö tietoa olisi tuotettu. Ei tosiaankaan. Sitä on tuottanut viranhaltijat roppakaupalla ja vaikuttajaraati on oman työnsä ohella, vapaa-ajallaan tehnyt kaupungin laskelmiin perustuvia laskelmia, lukenut tutkimuksia, tehnyt yhteenvetoja...
onko tietoa jo liikaa? Lisääkö se tuskaa?
Ratkaisun ei pitäisi olla se, että ei käytetä hyödyksi saatua tietoa, että ei lueta.

Tärkeää on luonnollisesti luottamus. On hyvä, että pystyy luottamaan viranhaltijoihin, mutta pitäisi joskus osata kyseenalaistaa, virheitä sattuu kenelle tahansa. Se on inhimillistä. Niitä lipsahtaa aina silloin tällöin, ne pitää pystyä huomaamaan ajoissa. Lisäksi viranhaltijoillakaan ei aina välttämättä ole sitä alueellista tietoa, joskus voi se pieni alueelle ominainen asia jäädä huomaamatta, joku asia, mikä on oleellinen päätöksenteolle.

Korjaaminen on aina kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy.

Lapsiperheiltä poistaminen ei voi olla vaihtoehto tilanteessa, jossa pitäisi pyrkiä saamaan työikäisiä alueelle. Yleensä näillä työikäisillä on lapsia. Aika yksinkertainen kaava:
Lapsi + työikäinen vanhempi =lapsiperhe -> lapsiperhe tarvitsee palveluja -> mm. koulu.

Tilastokeskuksen väestöennusteiden vuosille 2013-2029 mukaan Lohjan näkymät ovat -4% lapsista -10% työikäisistä ja +91% ikääntyviä.   Ennusteet ovat ennusteita, joiden mukaan on toimittava, mutta toiminta voi olla myös ennustetta vastaamattomia. Tarkoitan tällä sitä, että joko itse aiheuttaa ennusteen toteutumisen lakkauttamalla ja poistamalla palveluja, tai sitten tekee muutoksen ennustukseen parantamalla palveluja, tekemällä niistä vetovoimatekijän, positiivisen näyn ulospäin ja houkuttelevan teon. Ennuste ei aina tarkoita sitä, että se tulee varmasti tapahtumaan. Ennusteita on käytetty myös varoitukseksi: "jos mitään ei tapahdu, jos ei tule muutosta, tulee käymään näin".

Muutos on tultava. Kyllä, se on selvää. Asenteisiin ja toimintatapoihin näin ensialkuun. Muutos on edellytys tässä(kin) tilanteessa.
Mutta minkälainen muutos?
Muutos vain muutoksen vuoksi - ei loppujen lopuksi tuo mitään uutta tai muutosta. Vain puhetta siitä.
Kun minä olin koulussa.... puheet ovat kivoja muistoja, mutta tähän päivään ei sopivia vertauksia. Ajat muuttuvat, oppilaat muuttuvat, olosuhteet muuttuvat, kaikki muuttuu. Se, mikä ajat muuttaa on me. Me muutamme aikaa, emme vain itse muista sitä. Emme muista muuttua itse aikojen mukana. Aika itsessään ei muutu.

Viime viikon raadin tilaisuudessa oli puhumassa kaksi ihanaa ja elämänintoa täynnä olevaa nuorta. He puhuivat omista visioistaan tulevaisuuden koulusta. Alla ote heidän upeasta puheestaan.

"Vaikka eräät tutkimukset ovat osoittaneet, ettei luokkakoolla ole merkitystä oppimistuloksiin, me olemme eri mieltä ihan käytännön kokemuksen pohjalta. Koko koulun koolla ei sinänsä ole juuri väliä, mutta luokan koolla on, koska se on koulun pienin toimintayksikkö oppilaan itsensä jälkeen. Pienempää ryhmään tutustuu ja sitoutuu paremmin, jolloin ilmapiiri on vapautuneempi. Esimerkiksi itse olemme lukiossa huomanneet, että pienemmissä kurssiryhmissä oppilaat viittaavat paljon enemmän, kun “tuomitsevia korvia” on vähemmän. Luokan koko vaikuttaa siis oppimisilmapiiriin ja oppilaan asennoitumiseen.

Tällaiset toimenpiteet vaativat totta kai rahaa, mutta jos koulutuksen laadusta säästetään on myös totuttava entistä stressaantuneempaan, syrjäytyneempään ja huono-osaiseen väestöön. Investointi laadukkaaseen opiskeluun kannattaa pidemmän päälle ja takaa hyvän ja toimivan tulevaisuuden.

Muutos ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Se on aikaa vievä prosessi, jota ei tule kaataa kylmänä vesisuihkuna muutenkin tiukkatahtiseen koulumaailmaan. Sekä opettajien että oppilaiden  tulee saada riittävästi aikaa sopeutua muutokseen. Mitään ei mielestämme kannata aloittaa yhdestä tietystä kouluasteesta keskellä lukukautta, muutoksen tulisi alkaa jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Kyseessä on nimittäin asennemuutos. Opettajilta vaaditaan paljon, ensinnäkin heidän tulee uskaltaa luopua kaikkitietävän tietojumalan asemasta ja olla valmiita kehittämään itseään ja olemaan avoimia. On löydettävä tasapaino sille, että oppilaille annetaan ennen kaikkea mahdollisuus omaan luovuuteen, mutta on samalla varottava ettei siitä tule pakko. Silloin luovuus muuttuu ahdistaa ja tukahduttaa itse itsensä.  Myös oppilaiden tulee oppia kunnioittamaan uutta erilaista opetusta ja otettava itse itsestään enemmän vastuuta.

Koulujärjestelmä on pysynyt saman iät ja ajat, vaikka oppilaat ja yhteiskunta ympärillämme ovat muuttuneet huimempaa tahtia kuin koskaan aiemmin. Kouluun on aina vain mukauduttu. Olisiko nyt kuitenkin koulun vuoro tulla vastaan ja olla valmis mukautumaan oppilaiden ja yhteiskunnan tarpeisiin? (Tekla Heinonen, Rebecka Streng)

Kaupunki on kaupunkilaisia varten, myös niitä maaseutukaupunkilaisia varten, luottamushenkilöt ovat myös heitä varten, luottamushenkilöt edustavat asukkaita. Milloin, missä vaiheessa meistä on tullut kolmen kerroksen väkeä? Kuntalainen-/-viranhaltija-/-luottamushenkilökerroksiin. Itseasiassa tuntuu, että on tullut jopa vastakkainasetteluakin maaseutukaupunkilaisten ja kaupunkilaisten osilta.  Olemme kaikki eri kerroksissa, jopa kuntalaista edustava luottamushenkilö on saattanut hypätä omaan kerrokseensa, ihan omasta aloitteestaan. Jospa edes yrittäisimme puhua samaa kieltä, onhan meillä kuitenkin kaikilla sama tavoite, Lohjan kääntö nousuun? Onhan?

Oppia ikä kaikki, vai miten se menikään

On hyvä välillä avata silmänsä.

Olin jo liian tottunut siihen, että lasten äänet ei häiritse useimpia.
Se oli virhe.

On hyvä välillä avata silmänsä.
Olinkin jo aivan liian tottunut siihen, että kovasta työstä kiitetään.
Se oli virhe.

Oppia saanut tällä viikolla ja palautettu maan pinnalle leijumasta.

Avaan tätä vähän.

Virhe 1: Tällä viikolla olin alueiden johtokunnan kokouksessa, lasteni (4 kpl) kanssa. Istuimme mahdollisimman taakse, aivan takanurkkaan, oli tabletit, värityskirjat ja eväät, jotta he viihtyisivät ja no, olisivat mahd hiljaa.

Se oli virhe.

Lapsille tulee pissahätä, onneksi oli vessa lähellä. Lapset (3) liikuttavat tuolejaan (joista tulee ääntä), lähtiessään vessaan, heittävät roskat mennessään roskiin (kuuluu ääni), yksi pelatessaan hihkuu (ääni), minä hyssyttelen (ääni) heitä. Lapset tulevat takaisin vessasta (ääni), kuiskivat (ääni) liikuttelevat tuoleja (ääni), syövät eväitä (ääni). Kikatus (ääni) minä hyssytän heitä (ääni), he kuiskivat (ääni). Taas vessaan (ääni).....
Eräs osallistuja kävi ärähtämässä minulle, että "Lotta kiltti, pidä ne lapset hiljaisina, ei täällä kuule mitään. Ei tämä ole mikään päiväkoti."

Pahoittelen, että lapsistani lähtee ääntä. Onhan se totta, että ei kokoukset ole lasten paikkoja, eikä lapseni aina olekaan niissä mukana. Joskus vain on otettava heidät mukaan. Samalla se on heille oppimistilanne. Joku saattaisi ajatella, että pitääkö kaikista tilanteista tehdä oppimistilanteita, ei niiden tarvitse kokoukseen tulla oppimaan, oppikoon koulussa. Minä olen eri mieltä. Oppiminen on mielestäni koko elämän mittainen, joka hetkestä voi tehdä itselleenkin oppimistilanteen. Mielestäni yksi parhaimmista ja rikastuttavimmista asioista arjessa on juuri oppiminen. Minkälainen on ihminen, joka ei enää halua oppia? Tai joka ei enää muista, että toisilta voisi oppia jotain? Äreä täti?
Kokoukset eivät ole lasten paikkoja, mutta mitä, jos on otettava lapset mukaan? Eikö pienten lasten äitienkään tulisi osallistua? Minkälainen maailma olisi, jos ei olisi pienten lasten äitejä mukana toimimisessa? Parempi? Äreiden tätien?
Kiitos heille, jotka kävivät kokouksen jälkeen tsemppaamassa ja kiitos heille, joita läsnäoloni ei häirinnyt.

Virhe 2: En muistanut, että leijuminen on vaarallista
Tämä liittyy siihen, että olen saanut paljon kiitosta kouluverkon vaikuttajaraadin työstä. Työ on ollut täysin tiimityötä ja sitä olen kyllä korostanut joka mahdollisessa käänteessä. Virheiltä ei voi välttyä, yrittää voi, mutta harvemmin se onnistuu.
Sain tänään palautteen raadin toiminnasta epäsuorasti, mutta sain kuitenkin ja se on hienoa, että osasin itse lukea sen (omakehu). Työnhän piti olla vanhempainyhdistyksille ajoissa luettavana, harmittavasti ei ehtinyt, kaikenlaisten teknisten ongelmien, sairastumisten ja muiden ongelmien vuoksi, mutta näillä mennään. Selitykset pois. Ei niillä eteenpäin päästä. Vaan toiminnalla.
Syksyllä tulemme päivittämään työn palautteen perusteella ja viilaamme numeroitakin. Palautteen saaminen on todella tärkeää tämän työn saamiseksi hyvästä erittäin hyväksi!

Eli, kiitollisena leuka rintaan ja kohti uusia haasteita.

Talousennusteiden mukaan pitäisi nostaa kytkintä, vai pitäisikö?

Lohjan kaupunki järjesti eilen avoimen tilaisuuden koskien palveluverkkoselvitystä. Oli todella hyvä tilaisuus, kiitos kaupungille siitä. Tilaisuuden puhujat olivat mielenkiintoisia ja hyviä.


Turun Yliopiston Sami Tantarimäki (hänen puhettaan odotin todella paljon ja kotona hehkutin etukäteen, kuinka Tantarimäki tulee, jess!) puhui mm. muutoksesta, kuinka se on välttämätöntä.



Vaikuttajaraadin näkökulmaan hän ei juuri tuonut uutta, mutta kiinnostavia ajatuksia kuitenkin ja muutaman asian voisin nostaa hänen puheestaan tähänkin.
Hän totesi, että tutkimusten mukaan lähikouluja lakkautettaessa verrattiin niiden tuomia haittoja ja etuja. Haittoina:
-perheiden ajankäyttö muuttuu
-lapset etääntyvät yhteisöstä
-perheen yhteinen aika vähenee
-tiivis yhteistyö koulun ja kodin kanssa muuttuu


myönteisinä asioina, etuina
+uudet kaverit
+uudet sosiaaliset verkostot lapsella
+uudet sosiaaliset verkostot vanhemmilla
+liikkuminen


Eräs mielenkiintoinen seikka, johon haluaisin pureutua on se (itse olen toitottanut tasa-arvoistamisen ja tasavertaisuuden puolesta, mutta kuunnellessani alkoi ajatuksissani kehittymään toisenlainen näkökulma).

Maaseutu ja kaupunki ovat kiistattomasti erilaisia sekä maantieteellisesti että asukasmäärältään ja asukastyypiltään. Tällä tarkoitan siis sitä, että useammin maalla-asuvan suku on asunut samassa talossa jo 400-500 vuotta. Sitä ei voi luokitella enää valinnaksi. Ja ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisesti muuttaneet maalle, hakevat ehkä maaseudun väljyyttä, rauhaa, luontoa, mitä tahansa sieltä hakeekin. Työpaikat ovat usein kaupungissa, muualla. Työt eivät vielä toistaiseksi liiku samalla tavalla kuin ihmiset. Se pitäisi suoda kaikille. Vapaus valita asinpaikkansa. Ja yleensä työikäisillä on perhe, lapsia, joiden vuoksi usein myös asuinpaikkaa on katsottu sillä silmällä, että se koulu olisi edes kymmenen kilometrin päässä.

 Eli tasa-arvoisuutta voi olla myös se, että siellä maalaiskylällä on se koulu, johon tullaan 10-20 km:n päästä, ei niin, että oppilaat lähtevät 40-50 km päähän. Tasa-arvoisuus ei näissä asioissa välttämättä tarkoita sitä, että on niitä koulukeskuksia ja että opetusryhmät ovat samankokoisia sekä kaupungissa että maalla. Se ei ole mahdollista. - koulut eivät ole sulatusuuneja - tasapäistäminen ei aina ole hyvä asia. Kaikki nyt vaan eivät ole samanlaisia. Toisaalta on tärkeää antaa ne tasa-arvoiset ja tasavertaiset mahdollisuudet. Tasa-arvoisuus on tärkeää, mutta liian pitkälle vietynä tasa-arvoisuus katoaa, esim. kaupunkialueella oleva koulu ja maaseudulla oleva koulu eivät maantieteellisestikään voi olla tasa-arvoisia.

Koulukeskuksiin, monitoimija-alueisiin on järkevää satsata. Saadaan synergiaetuja, esim oppilashuollossa, kirjastotoimessa, kulttuurin saralla, niitä pystyisi lukemattomilla tavoilla kehittämään, jos vain olisi tahtoa ja mahdollisuuksia, niin kuntalaisilla, kolmannella sektorilla kuin kaupungillakin. Esimerkkinä tästä Oinolan alakoulun, Nummen yläkoulun, Oinolan esikoulun, kaupungin ja Nummen kyläyhdistyksen kesken suunnitellaan jo syksyä, yhteistä tapahtumaa, jolla voisi esitellä uuden monitoimija-alueen mahdollisuuksia kivalla tavalla, esim. luomumessuilla. Tuodaan sitä omaa aluettaan, alueen omaa osaamista näytille. Rakennetaan alueylpeyttä, omasta koulusta ja koulualueesta, joka palvelisi alueena niin perheen pienimpiä kuin sitten iäkkäämpiäkin.
Yksi mielestäni kehitettävä asia olisi se, että kaupunki tekisi kolmannen sektorin kanssa yhteistyötä esim. koulun tekstiilityön tunnilla, kuten esimerkiksi Hyrsylän kyläkoulussa on tehty. Kylämummot tulisivat esim virkkaamaan, neulomaan ja samalla auttaisivat oppilaita, opettajalle jäisi enemmän aikaa keskittyä opettamiseen, mummot opettaessaan pääsevät lasten seuraan ja kertomaan juttuja, oppilaat saisivat opetusta ja samalla seuraa mummoista ja ehkä vahingossa jäisi viisauden ajatuksia mieleen. Sosiaaliset taidot paranisivat ainakin huimasti, ainakin kehittyisivät. Lapsia se rikastuttaisi myös siinä suhteessa, että toisilla isovanhemmat ovat kaukana, eikä ole mahdollisuutta saada sitä kontaktia iäkkäämpään väestöön. Toisaalta onhan tässä upeassa ideassa heti ongelma: kuka kuljettaa?
Olisiko mahdollista, että kaupungin toimialojen yhteistyö voisi parantua? Suunniteltaisiin yhdessä logistiikka:

• kuljetukset -> aluksi esikoululaiset ja koululaiset kouluun -> sama auto hakee ikääntyvät ja vie palvelupisteelle, päivätoimintaan -> sama auto ajaa taas hakemaan kylämummot sovitusta paikasta ja vie koululle, jolloin jo esikoululaiset saattavat päästä kotiin ja kuski kuljettaa, jnejne.

• lukujärjestys, koulujen lukujärjestykset tulisi siis synkronoida myös näiden asioiden kanssa

• kyläruokailut ->kouluilla jää ruokaa usein yli, iäkkäät syövät välillä miten saattuu, ovat yksinäisiä, mitä jos alueen iäkkäät (jos alueella ei ole palvelu- tai päivätoimintaa) tulisivat koululle syömään?

kaikki nämä pitäisi samaan aikaan suunnitella. Saattaa olla haastavaa muuttaa byrokratian kulttuuria, mutta voisiko se tuoda säästöjä, voisiko kaupungin esimerkillinen yhteistyö luoda myös hyvää yhteishenkeä kuntalaisiin? Ollaan avoimia ja pyritään poisoppimiseen.

Mutta palveluverkon muutosten tuomia no, muutosten, arviointia tulisi tehdä ennen ja jälkeen. Ja, kuten edellä mainitsin, yksi tärkeä seikka on se, että olisimme avoimia uudelle. Uusille mahdollisuuksille ja vanhasta poisoppiminen. Ei ole helppoa.

Mahdollisen lakkautuksen jälkihoito on muutakin kuin koulukuljetukset, tulee arvioida minkälaisia alueellisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia sillä on ollut. Asuinalueet elää ja yleensä ihmiset oppivat elämään uusien ratkaisujen kanssa. Tärkeää tässä vaiheessa on sanojen ja tekojen yhdenmukaisuus, eli vastuunkanto tehdyistä päätöksistä, ratkaisuista ja vastuunanto. Kuntalaiset kantavat vastuun yhä enemmän ja enemmän omista palveluistaan. Kuten kehittämisjohtaja totesi, kuntalaiset tulevat käytännössä maksamaan enemmän ja enemmän palveluistaan. Toki maaseudulla se tulee kirpaisemaan enemmän pidempien etäisyyksien vuoksi.

Kun puhutaan palveluista, niiden laadusta ja määrästä, usein verrataan esim. Rovaniemelle. Hyvä vertaus, mukava, hyvä paikka, mielestäni vertaus pohjoiseen ontuu asuessamme näinkin lähellä pääkaupunkia. Totta on se, että palveluverkkomme on laaja ja tiheä. Sitä tulee järkevöitää, jotta pystymme takaamaan laadun, tai ehkä jopa parantamaan sitä.

Tilaisuudessa puhui myös FCG:n konsultti, Kimmo Haapasalo. Alkuun hän esitteli tilastokeskuksen

väestöennusteen vuosille 2013-2029 (+3%).

-nuoriso -4%

-työikäiset -10%

-vanhuspalvelu +91!

Jaahas, näyttäisi siltä, että ennusteiden mukaan pitäisi nostaa kytkintä. Olin aikeissa lähteä tilaisuudesta ennen tätä konsultin puhetta, sillä lupasin olla kotona ajoissa. Nuo edellä olevat luvut saivat kuitenkin minut kuuntelemaan ja miettimään. Nyt olisi työvoiman rekrytointi Lohjalle ensiarvoisen tärkeää. Lohjalta lähtee jälleen suuri työnantaja pois, Mondi. Nyt olisi oiva tilaisuus, ehkä oikeastaan pakkorako rekrytoida elinkeinojohtaja, (tämä oli yksi asia, minkä olisin halunnut sanoa vielä tilaisuudessa) tukemaan yrittävää Lohjaa. Saadaan uusia yrittäjiä Lohjalle, uusia työmahdollisuuksia, veronmaksajia.

Kaupungin vastaus väestömäärän kehitykseen (vähenemiseen) EI VOI olla palvelujen poisto, vaan ennakkoluuloton investointi. Talouden tasapainottamisen yksi keinoista on luonnollisesti palvelujen tarpeen vähentyessä supistaminen. Mutta, mitä jos nyt esim. koulujen kohdalla, mietittäisiinkin tulevaisuutta hieman pidemmälle. Nyt olisi loistava hetki kehittää palvelua, tehdään upeasta, monimuotoisesta kouluverkosta kilpailuvaltti! Sen sijaan, että tiivistetään todella paljon, keskitytään siihen, kuinka luodaan mahdollisuudet lapsiperheiden tänne muuttoon, tehdään positiivinen valtakunnallisesti huomioitava teko, kuten esim. Pudasjärvi rakentaessaan suuren hirsikoulun. Ei tehdä samaa, mutta vastaavanlainen, työikäisille suunnattu, lapsiperheille suunnattu.

Talousjohtajan sanoin, nyt olisi edullinen aika investoida korkotason ollessa alhaalla, mutta verotulot pienenevät. No ei ne kyllä tule kasvamaankaan tällä tavalla.

Haluaako kaupunki todella vähentää työikäisten määrää edelleen? 

Talousjohtajan (ja kaikkien muidenkin) mielestä kaikesta ylimääräisestä on päästävä eroon, totta, niinhän se kotonakin on,  mutta kuka määrittää ja millä spekseille sen, mikä on ylimääräinen?

Tukipalvelupäällikön sanoja mukaillen: mielummin elän velan kanssa hyvässä talossa kuin huonossa.

Talousjohtaja kysyi puheensa jälkeen, että mitä nyt pitäisi tehdä? Kysymys oli varmaan heitetty ilmaan pohdittavaksi, sen verran kovat oli madonluvut taloudesta, mutta minä en nyt vain ymmärtänyt sitä ja pyysin puheenvuoroa. Olimme jo aikataulusta myöhässä, joten kaupunginhallituksen puheenjohtaja pyysi minua muistamaan kysymykseni, jotta voisin esittää sen kysymysosiossa. Ei mulla kysyttävää tähän ollut, olisi ollut kommentti. Ehkä se olisi kommentti/kysymys.

Jotta voisimme oppia mahdollisista virheistä, tulisi meidän ensin esittää kysymys: Miten tähän on tultu? Miksi korjausvelkakierteeseen on tultu? En tarkoita syyllisten etsimistä, syyn hakemista, vaan ihan sitä, että katsotaan, mitä on tehty ennen. No, se meni pieleen. Mitä voisimme tehdä paremmin, jotta ehkäisisimme tulevassa vastaavan.

• tutkitaan
• suunnitellaan
• ennaltaehkäistään
• yhteistyö toimialojen kesken

Tulipalojen sammuttelu on kovin aikaa, rahaa ja muita resursseja vievää. Jätetään se palomiehille ja -mestareille. Tehdään me tästä parempi kaupunki!

Selväksi tuli myös tilaisuudessa se, että palvelujen rakennetta tulee muuttaa. Varmasti totta, en kiellä. Mutta samalla toimialat kikkailevat taseidensa kanssa ja toinen toimiala maksaa.

Näissä palvelu- ja kouluverkkokeskusteluissa tykätään puhua valtuuston hyväksymästä maankäytön kehityskuvasta, jota on tehty kuntalaisten kanssa yhteistyössä aluetoimikuntien kautta. Hienoa, että se huomioidaan, mutta kasvustrategia, kaupungin oma kasvustrategia ja sen tavoitteet jätetään sivuun.

Välittömiä taloudellisia säästöjä ei koulujen lakkautuksista kaupunginkaan mukaan juuri saada.

Kehitysjohtajan mukaan Lohjalla on tällä hetkellä 40 koulua, joissa on 5600 oppilasta. Niihin mahtuisi 7000. (Lohjalle muuttovoittopotentiaali on siis tästä jo laskettavissa)

Tämän tiivistämisen ja lakkautusten myötä kymmenen vuoden päästä Lohjalla olisi 32 koulua,

joten säästötkin jäävät pieniksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan haastattelun (L-U 7.5.2015) mukaan säästöä tulisi kymmenessä vuodessa 4,6 miljoonaa.

Hiivin kesken tilaisuuden pois, olin ollut jo aivan liian kauan ja kotona lapset olivat jo nukkumassa ja mies hieman nyreissään, olin myöhästynyt kotiintulolupauksestani. Mulla käy liian usein niin kokouksien ja näiden tilaisuuksien kanssa. En malta poistua, jään kuuntelemaan ja (liian usein) kommentoimaan. Totuushan tässä kaikessa on se, että vaikka saan paljon kiitosta jaksamisesta, osallistumisestani, niin ei se olisi mahdollista ilman Jyriä, miestäni. Vaikka hän nurisee, että "äiti on kokoajan kokouksissa", kun lapset kyselevät, että äiti minne sä meet nyt, niin hän silti tukee.

Sain aamulla pysäyttävän muistutuksen. Se oli kuva nuupahtaneista valkovuokoista. Mutta se oli ihana, tärkeä kuva. Poikani, 3v, oli kovalla vaivalla kerännyt kukkia ja toi ne minulle sanoen: "äiti, nämä on sulle. Ne on rakkaudesta."
Olen ollut liian vähän läsnä lapsilleni ja miehelleni, olen keskittynyt liikaa tekemään kouluverkon vaikuttajaraadin eteen, olen keskittynyt liikaa aluetoimikuntaan. Tuntuu, että olen täysin niissä syövereissä.
Tiedän lasteni tehneen ihania kortteja, askarteluja, muistamisia äitienpäiväksi ja se on ihanaa. Ihanaa on lasten into siitä päivästä, kivoista salaisuuksista. Mutta se, mitä minä toivon äitienpäivälahjaksi on anteeksianto lapsilta ja mieheltäni. Anteeksi niistä illoista, joita olen käyttänyt kokouksiin, anteeksi niistä hetkistä, joita en ole ollut kotona, vaan olen kiertänyt puhumassa kouluista. Anteeksi, etten ole ollut kanssanne.

Poikani, 3v, oli kerännyt minulle valkovuokkoja ja sanoi: äiti, nämä on sulle. Ne on rakkaudesta.

Onneksi tulee kesä! Kesällä ei ole kokouksia (vain yksi) ja saamme olla paljon yhdessä, varmaan jopa niin paljon, että äitiin kyllästytään. Kesää odotellessa.

SIlloin-kun-minä-olin-pieni....NO, et ole enää, mutta voit leikkiä joskus olevasi

Tänä aamuna mennessäni 9 vuotiaan tyttäreni vanhempainvarttiin, pysähdyin hetkeksi koulun pihalla ja katselin koulua. Oli lapsia keinumassa, pelaamassa jalkapalloa, juoksemassa, leikkimässä. Mietin viimeistä puolta vuotta.  Viimeinen puoli vuotta on ollut raskas ja työntäyteinen. Koulumaailma on, sen lisäksi, että itselläni on kolme koulussa, tullut kovin tutuksi tänä aikana. Ihan kuin ei omana kouluaikoinaan olisi saanut tarpeekseen  koulusta, pitää nyt isompanakin ravata, viikottain, jossain koulussa.

Ei sillä, koen tämän tärkeäksi. Olemme itse viettäneet aluksi 9 vuotta koulussa ja nyt sen tekevät omat lapsemme. Mikään ei ole tärkeämpää kuin lastemme tulevaisuus ja hyvinvointi ja kuinka me sen voisime turvata. Varhaiskasvatuksen laadun turvaamisesta sen tulee lähteä ja jatkaa sitä koulun laadun turvaamisella. Haluan pystyä katsomaan lapsiani silmiin sanoessani, tein kaikkeni, että sinulla olisi hyvä tulevaisuus, joka saralla.
Jokainen vanhempi varmasti jakaa tämän ajatuksen kanssani, jokaisella meillä on omat tapamme se tehdä ja jokainen varmasti teemme parhaamme sen suhteen. Minä teen sen tällä tavalla, mutta en voisi tehdä sitä ilman mieheni tukea.
Ajatukseni keskeytti, kun muutama oppilas tuli luokseni iloisten "moi Lotta" huutojen kera. Ennen vanhempainvarttia sain vielä keskustella lasten kanssa. Koulussa vierailujeni kohokohta onkin se, että pääsen juttelemaan lasten kanssa.
Tänään Länsi-Uusimaan artikkelissa (7.5.2015) kerrottiin kouluverkon selvitystyön lapsivaikutuksen arvioinnin yhdestä osiosta, tärkeimmästä: Lasten kuulemisesta. Se oli hyvä muistutus meille kaikille siitä, että lapsille koulunkäynnissä tärkeintä on kaverit ja se, että otetaan hyvin vastaan, ettei kukaan kiusaa.

Me aikuiset välillä unohdamme itse joskus olleemme lapsia. Muistetaan kyllä omat lapsuusaikamme, "silloin-kun-minä-olin-pieni" tulee turhan usein itseltänikin (muistan inhonneeni sitä pienenä) ja "oletpa-sinä-kasvanut" (sitä vasta inhosinkin).
Tekisi hyvää itse kullekin toisinaan heittäytyä, miettiä sitä lasten todellisuutta, ei vanhemmuuden kautta eikä aikuisen silmin. Mutta, toisaalta, kuka siihen enää pystyy, oikeasti? Lasten kanssa on kiva jutella, leikkiä, juosta ja riehua, mutta jossain vaiheessa jonkun pitää olla se aikuinen, ja miksi se ei olisi se tyyppi, joka on elänyt jo sen lapsuutensa. Sen tyypin pitää puolustaa lasten oikeutta olla lapsia, lasten oikeutta saada hyvää opetusta, hyvässä mestassa. Oli se sitten mikä tahansa.