perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tiekatselmus 27.3.2014

Hyvillä ja odottavin mielin lähdin eilen tietapahtumaan. Ilma oli aivan upea, ihan tilauksesta!




        Pullakahvit  odotti tiehen tutustujia.




Toiveikkaana olin keittänyt paljon kahvia ja Mikin kanssa leiponut pullia, mutta ennakko-odotukset osallistujien määrästä osoittautuivat oikeaksi. Ikävä kyllä. Tässä näkee, kuinka kaukainen asia meidän kylän pikkutie on kaupunkikeskeisissä ajattelussa. Toki kellonaika vaikuttaa varmasti työssäoleviin, mutta virkamiestä tuskin olisi nähty paikalla, jos kellonaika olisi ollut virastoajan jälkeen.


Hienoa oli, että teknisestä lautakunnasta neljä tuli (kolmestatoista), TEKNINEN JOHTAJA! tuli. Oli mahtavaa, miten hän tuntui oikeasti olevan kiinnostunut. Kartan kanssa vertailimme vaaranpaikkoja, kapeita kohtia, tutkailimme siltaa. Kaksi teknisen lautakunnan jäsentä jopa menivät alas tieltä, joenrantaan, tutkimaan sillanrakenteita. Paikallisia tienkäyttäjiäkin tuli tosi kivasti. He olivat aivan ihania, tulivat rattaineen ja koirineen, oikein leveän kuljetuksen malliin. Mahtava lisä oli pariskunta, jotka tullessaan heti paikallaoleville kaupunginvaltuutetuille kertoivat vaaratilanteista ja valittelivat tien vaarallisuudesta ja antoivat historiatietoa heille tiestä. Huippuhetki oli seiskaluokkalaiset pojat, jotka ajoivat fillareillaan vaarallisimman mutkan, keskellä tietä, välittämättä liikenteestä, puikkelehtien tien reunalta toiselle, aivan kuin eivät olisi nähneet autoja olenkaan. I rest my case.
Kaupunginvaltuutettuja oli paikalla kolme, Toni Hägg oli ensi kertaa tutustumassa, mutta kahdelle, Kari Kyttälälle ja Ilkka Lähteenmäelle, tie oli jo tuttu. Kuitenkin tulivat tukemaan tärkeässä asiassa, ja siitä olen molemmille kiitollinen. Ilkka totesi, ettei enää kolmatta kertaa tule, tie pitää saada. Jos/kun hän tulee seuraavan kerran, hän tulee tien avajaisiin.

Päivä oli kaikenkaikkiaan täydellinen, melkein.
Kiitos vielä kerran osallistujille, teitte päivästä mahtavan!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aluetoimikunnan aloite Nummen yläkoulun ja lukion liikuntasalista

Nummen yläkoulun liikuntasali on käyttökiellossa kosteusongelman vuoksi. Kuulemamme mukaan tilalle kaavaillaan 250m2 salia, liikuntakeskuksen kannanotosta huolimatta. Liikuntakeskus puoltaa isompaa. Aluetoimikunnassa päätimme ottaa proaktiivisen askeleen ja tehdä aloitteen isomman salin rakentamisesta. Tämä on aivan mahtavan yhteistyön tulos! Sain todella paljon viestejä, kannanottoja, hyviä näkökulmia ja välillä syntyi kiivastakin keskustelua. Pääasia on, että teimme tämän yhdessä ja koimme kaikki tämän hyvin tärkeäksi. Alla aloite, jonka lähetimme tänään:

Viestiksi laitoin vielä, että toivomme, että huomioitte liikuntasalin käyttäjien alueen asukkaiden, lasten ja nuorten sekä harrastajien kannan.


Sivistystoimi
Sivistystoimen johtaja Katri Kalske
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Lautakunnan puheenjohtaja Jari Väre
Lautakunnan varapuheenjohtaja Gunilla Wikberg


Nummen yläkoulun ja lukion vanha sali oli käyttöneliöiltään 465 neliötä, joka jaettiin perusopetuksen liikuntatunneilla kahtia. Tällöin ryhmän tila oli n. 230 neliötä. Jos kaavailtu pieni sali rakennetaan, joutuvat koulut jakamaan Oinolan koulun salia, jolloin yläkoulun toinen ryhmä on Oinolan koulun salissa ja toinen tässä pienessä salissa. Muilla kaupunkimme yläkouluilla on uskoakseni juuri joko vähintään tämä meidän salin suuruinen liikuntasali tai suurempi, jota varmasti muissakin kouluissa jaetaan kahtia tyttöjen ja poikien ryhmien kesken. Nummella tulee olemaan tunnit hyvin tiukassa yhteiskäytössä Oinolan koulun salin kanssa. Oinolan koulun sali on käyttöneliöiltään 407,5 neliötä, joten sitä ei voida jakaa kahtia isompien oppilaiden liikuntatunneilla .
Oinolan alakoulussa puolestaan on isot luokat, mikä taas tulee esteeksi heille salin jakamisen suhteen. Jos vanhan tilalle rakennetaan pieni sali ja koulut käyttäisivät yhteisesti Oinolan koulun salia, ei saliin jää kuin 1-2 vapaata tuntia välillä klo 8.30 -14.20, jolloin oppitunnit on pidettävä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että saleilla on täydet käyttötunnit jo tässä vaiheessa. Oppilasmäärien kasvaessa ( mikä on täysin mahdollista kaupunkistrategian mukaan ) luokkia pitää perustaa lisää, ja jäljellä ei ole enää vapaata saliaikaa. Jos Nummelle rakennetaan liian pieni sali, heikennetään mahdollisuuksia järjestää liikunnan tunnit tulevaisuudessa, jos luokkien määrät kasvavat. Tällä hetkellä todennäköisesti yläkoulu ja lukio saavat liikunnan tunnit järjestettyä näillä salisuunnitelmilla ja oppilasmäärillä, mutta nytkään ei ole liikkumavaraa kuin 1-2 tuntia. Lisäksi tulee eteen joidenkin palloilulajien opetuksen siirtyminen pelkästään Oinolan koulun saliin.
Koulun on pystyttävä liikuntatunneilla tarjoamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta, jolloin tilojen on oltava riittävän kokoiset. Kyse on paitsi alueellisesta tasa-arvosta Lohjan kaupungin alueen nuorten kesken, myös meidän alueemme nuorten oikeudesta saada asianmukaista opetusta asianmukaisissa tiloissa.
Olemme kuulleet huolestuttavia huhuja lukio-opetuksen keskittämisestä Lohjan keskustaan, mutta meidänkin alueemme nuorille on tarjottava riittävä määrä toisen asteen koulutuspaikkoja (huom! nuoriso- ja koulutustakuu). Lohjan yhteislyseon lukion tilat eivät välttämättä pysty ottamaan vastaan myös nummi-pusulan alueelta tulevia opiskelijoita. Järkevää ja kauaskantavaa olisi ottaa huomioon myös se näkökulma, että lukiokoulutusta saatetaan alueellamme antaa vielä vuosia. Tällöin myös lukiolaiset tarvitsevat asianmukaisia liikuntatiloja jatkossakin.


Tärkeää on myös nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja sitä pyrkivät toteuttamaan sekä koulu eri keinoillaan että erilaiset urheiluseurat, yhdistykset ja järjestöt omalla, arvokkaalla vapaaehtoistoiminnallaan. On tärkeää, että myös Nummen ja Pusulan alueiden nuorille pystytään tarjoamaan asianmukaiset tilat liikunnan harrastamiseen. Kaupungin pohjoisosissa ei ole tarjolla samanlaista harrastusten ja järkevän vapaa-ajan toiminnan kirjoa kuin Lohjan "kaupunkialueella" asuvilla, joten on tärkeää turvata täällä erilaiset liikuntaharrastukset.
Tällaiselta tilanne nyt näyttää. Toivomme päättäjiltä näkemystä myös tulevaisuuteen ja Oinolan koulukeskuksen kehittämiseen toimivaksi ja meidän alueemme asukkaita palvelevaksi keskukseksi. Jotta alueemme suurin koulu ja ainoa lukio pystyisi pitämään vetovoimansa ja parantamaan sitä, tulee meidän koululaisillamme ja lukiolaisillamme olla yhtenevät oikeudet muihin lukioihin nähden. Kaikkien tulee olla samanarvoisia, asuivat he missä tahansa Lohjan kaupungin alueella.
Harrastepuolella toiminta on myös erittäin riippuvainen liikuntasalin monikäyttöisyydestä. Harrasteseurat ovat tärkeitä nuorten liikuttajia ja seurat toimivat hyvin pitkälti palkattomin vapaaehtoisvoimin. Sisäharjoittelutiloja tarvitsevat monet seurat – tällä hetkellä Oinolan koulun saliajat ovat loppuunvarattuja joka päivä.
Alueemme ainoan jalkapalloseuran FC Saukkolan pallon 5-11 vuotiaat pelaajat (4 joukkuetta) käyttävät salia sisäkausiharjoittelussa. Tällä hetkellä kaikki harjoitukset on siirretty Oinolan koulun saliin – ja nyt kirjoitukset ovat entisestään vaikeuttaneet harjoittelua pitäen Oinolan koulun salia varattuna. Vauhdikkaiden ja tilaa vaativien urheilulajien harjoittelu on tehokkaampaa ja helpompaa isossa salissa, jolloin voidaan myös jäljitellä pelitilanteita kentällä. Isomma salissa voidaan myös pitää yhtäaikaa useamman ikäryhmän harjoituksia yhdessä tai sali jakamalla voidaan antaa lapsille esimerkkiä eri-ikäisten kanssa yhdessä toimimisesta.
Lentopalloseura Pusulan Urheilijat PU-58 C-ikäiset tytöt ovat olleet parin vuoden ajan Etelän alueen (Imatra-Mäntyharju-Lahti-Karkkila-Hanko linjan eteläpuoli) parhaimpien lentopallojoukkueiden joukossa. Viime vuonna C-tytöt ottivat Etelän alueen pronssia ja D-tytöt voittivat kultaa Etelän Tiikerisarjassa. Yksi pelaajista pääsi U15-maajoukkueleirille asti. Molempina vuosina vanhemman ikäluokan joukkue on pelannut SM-sarjaa, ollen parhaimmillaan 16 joukossa kaikkiaan 128 joukkueen sarjassa koko Suomessa
Ikäluokan kehityksen jatkuessa samaa vauhtia, voisimme odottaa vähintään 2-sarjatasoista naislentopallojoukkuetta – ellei jopa 1-sarjatasoa. Samalla meidän olisi pidettävä kiinni myös harrastelijapelaajista! Tasoerojen kasvaessa, nuorten kasvaessa, osa lopettaa liian helposti ja liian aikaisin, koska yhdellä kentällä harjoitellessa sitä oman tasoista tilaa ei ole riittävästi.
Tänä keväänä PU-58 joukkue ei ole voinut järjestää SM-turnausta tai Etelän alueen lopputurnausta, koska siihen ei ole tarvittavia kenttiä. Vaatimus on 2 kpl mitoiltaan 22 x 12 x 6m kentät. Tätä kenttäkokoa ei tahdo löytyä muualtakaan kaupungistamme, Tennarinkaan kentät eivät tietojeni mukaan täytä kilpailumääräyksiä.
Mm. näistä syistä katsoisimme, että 550m2, 25 x 22m kokoinen sali, joka olisi jaettavissa kahteen lohkoon tukisi toimintaamme tulevaisuudessa siten, että:
a) PU-58 saisi pidettyä kotiturnauksia ja edustaa Lohjan kaupunkia valtakunnallisessa SM-sarjassa sekä ratkaista Etelän alueen mitaleita myös kotiedun turvin
b) PU-58 voisi jakaa ikäryhmissä junioreita kilpa- ja harrastepelaajiin edistäen molempien harjoittelutarpeita ja omalta osaltan ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja pitää heidät terveen urheilullisen harrastuksen parissa sekä kehittää lahjakkaita lentopallon pelaajia entistä kovemmin harjoituksin
Uskoisin myös, että muut lentopalloseurat Lohjalla ja Vihdistä vuokraisivat turnauksiin salia, joka mahdollistaisi kahden kentän toiminnan. Alueellamme on kyllä isoja saleja muttei yhtään lentopallon junioreiden kilpatoiminnan näkökulmasta.
PU-58:n aikomuksena on aloittaa joka syksynä F-ikäisten tyttöjen lentopalloryhmä, tavoitteena jokaisessa ikäluokassa (A-F) joukkue vuonna 2024 ja nostaa harrastajamäärä junioreissa nykyisestä 18 ->; 60 nuoreen. Kuten nykyisellä C-joukkueella, ensimmäiset vuodet menevät hyvin Oinolan alakoululla missä saadaan lentopalloverkko kahdelle sulkapallokentälle vierekkäin (lentopallon minikenttä). Mutta ongelmia tulee heti siirryttäessä isolle kentälle C-ikäisenä. Tavoitetilassa v.2024 viikottainen harjoitusaikatarve on n.20-25h / vko + pelit ja turnaukset. Tavoite on kova mutta realistinen. Nykyinen harrastajamäärä koostuu vain kahdesta ikäluokasta. Lentopalloliiton toimintamalli on hyvä ja esimerkkejä harrastajamäärän kasvusta löytyy muista kunnista ja kaupungeista. Puitteet pitää vain olla kunnossa.
Ja tämäkin vain lentopallon ja jalkapallon junioreiden näkökulmasta, heidän tulevaisuudestaan kilpapelaajina ja puulaakiharrastajina. Salilla on varmasti paljon muutakin käyttöä. Pienempikin sali on vielä laiha lohtu – alle 300m2 jo mahdoton (ei-käytettävissä). Taloustilanne ei liene hyvä, mutta mielestämme tämä on nyt sattumuksen kautta hyvä mahdollisuus sijoittaa tulevaisuuteen – ja alueemme nuoriin.


Esitämme, että Nummen yläkoulun ja lukion rakennettava uusi liikuntasali olisi 550m2

Nummen aluetoimikunta
Lotta Paakkunainen
Puheenjohtaja

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kutsu tiekatselmukseen 27.3.2014

Lähetin alla olevan kutsun kaupungin tekniselle lautakunnalle. Luonnollisesti myös Aluetoimikunta ja lehdistöstä Länsi-Uusimaa, Ykkössanomat ja Karkkilantienoo sekä Ylen läntinen on saanut tiedon

Pitäisikö mainita, että olisi kahvia ja pullaa tarjolla?

Hei

Tervetuloa tutustumaan Nummen kirkonkylän Oilaantiehen torstaina, 27.3. klo 14-15.
Kävelyreitti on lyhyt, mutta vaarallinen ja sitä käyttävät joka päivä koululaistemme lisäksi kaikki kyläläiset.

Toivomme teiltä mahdollisimman runsasta osanottoa!

Oilaantie Nummen kirkonkylältä Oinolaan on ahkerassa käytössä sekä autoilijoilla että pienillä ja isommillakin koululaisilla. Alueen 40 km/h rajoitus ei aina toteudu ja mutkaisella tieosuudella on useita vaaratilanteita nähty. Koulun käyttämä jääkenttä on kirkonkylällä, jonne lapset taas kulkevat jalan, usein kolme- neljä rinnan. Nykymuodossaan tie on hengenvaarallinen lapsille.
Koska valmis kaava on olemassa kevyen liikenteen väylää varten, ja ELY-keskus on asettanut tien kiireellisyysluokkaan K1, jossa velvoitetaan kuntaa olemaan aloitteellinen, ehdotankin lautakunnan asettavan Oilaantien kevyenliikenteen väylän suunnittelun vuoden 2015 ja toteuttamisen vuoden 2016 budjettiin.

Annan mielelläni lisätietoa hankkeesta ja Oilaantiestä. Yhteystietoni ovat alla.


Taustaa hankkeelle:



Olen neljän pienen, tulevan koululaisen äiti Nummen kirkonkylältä ja kannan huolta omien turvallisuuden lisäksi myös naapureitteni lasten turvallisuudesta. Nummen kirkonkylällä Karhunpellon ja Mateenniemen alueelle rakennetaan kokoajan lisää ja uusia lapsiperheitä muuttaa alueellemme.Olen allaolevalla kuntalaisaloitteella lähestynyt silloisen Nummi-Pusulan kunnanvaltuustoa ja kunnan teknistä johtoa 29.11.2010.
Järjestin helmikuussa 2011 tiekatselmuksen, johon kutsuin kunnanvalttuetut, lehdistöä ja uudenmaan kansanedustajat, joista paikalle saapuivat Merikukka Forsius, Tarja Tallqvist ja Matti Saarinen. Tiekatselmuksessa kävelimme Nummentietä jonkin matkaa ja puhuimme tien turvattomuudesta.
Järjestin myös pikaisella aikataululla Nummentien päivä- pehetapahtuman, johon saimme kivasti ihmisiä, Oinolan koulu haastoi kunnanvaltuutetut leikkimieliseen jalkapallo-otteluun, jossa kunnanvaltuutettujen jalat sidottiin toisiinsa.  (etukäteen kunnanvaltuusto tiesi haasteesta, mutta ei sen luonnetta) Palomiehet paikkasivat puuttuvia valtuutettuja. Toki valtuutetuista oli kaksi pelaamassa. Adressin kevyenliikenteen väylän puolesta allekrijoitti tapahtumassa 227 (kunnan 6000 asukkaasta mielestäni prosentuaalisesti kova määrä). Luovutin 13.6 ennen kunnanvaltuuston kokousta ardessin kunnanvaltuuston puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle. Kunnanvaltuusto puolsi aloitetta.
Nummi-Pusulan kunnanhallituksen päätös:
Lotta Paakkunainen luovutti 13.6.2011 ennen valtuuston kokousta valtuuston puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle kuntalaisaloitteen kevyen liikenteenväylän saamiseksi Nummentielle. Aloitteen on allekirjoittanut 227 henkilöä. Aloitteessa allekirjoittajat ovat huolissaan Nummentien turvattomuudesta. Nykymuodossaan tie on hengenvaarallinen jalankulkijoille ja koska valmis kaava on olemassa kevyenliikenteen väylää varten, allekirjoittaneet ehdottavat jalankulkijoiden turvallisuuden nimissä sen käyttöönottoa ja tienrakentamisen hyväksyntää.
1. Kunnanhallitus tulkitsee tehdyn aloitteen Kuntalain 28 §:n mukaiseksi kunnan asukkaan tekemäksi aloitteeksi. Kun kysymyksessä on vahvistetun kaavan toteuttamiseen liittyvä asia kunnanhallitus katsoo aloitteen käsittelyn kuuluvan kunnanhallituksen toimivaltaan.
2. toteaa aloitteen johdosta, että kunnanhallitus on antaessaan lausuntoa uudenmaan ELY-keskuksen toiminta- ja taloussuunnitelmasta (khal 1.8.2011 §202) yhdystien 125 peruskorjauksen osalta tähdentänyt po. kevyenliikenteen väylän tarpeellisuutta ja pyytänyt huomioimaan Nummen kirkonkylän kevyenliikenteen väylän yhdystien 125 perusparannuksen yhteydessä.
3. toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Käsittely:
keskustelun aikana PÄIVI ALANNE esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun.
Alanteen palauttamisehdotus raukeni kannattamattomana.
Päätös: päätösehdotus hyväksyttiin.


Olen asunut Nummella vajaat seitsemän vuotta. Paikalliset ovat sanoneet taistelun olevan turhaa. Nummi-Pusulan tekninen johtaja on ollut kunnan palveluksessa vuodesta -84 ja sanoo siitä lähtien ajaneensa asiaa. Moni jo kuusikymmentä luvulta muistaa tästä asiasta puhutun. 1969 on kevyenliikenteen väylä jo aloitettu, mutta siihen se on jäänyt. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen asia pääsi pitkälle, kunnes kuntaliitos ja taloustilanne kiristi nyörejä. Oilaantien kevyenliikenteen väylä on tarpeellinen. Tarpeellinen jalankulkijoiden turvallisuuden vuoksi, pidemmällä aikavälillä se säästäisi kuluja koulukuljetuksissa, paikallisten lasten tuki-ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyssä (pakollinen  hyötyliikunta), vanhempien liikennöinti kouluun vähenisi, ja lukuisia muita hyötyjä.