perjantai 3. joulukuuta 2010

Tänään

Ykkössanomissa oli pieni juttu mun aloittamasta adressista kevyen liikenteen väylän saamiseksi Nummentielle. On meidän perhe ollut aika usein lehdessä tänne muuton jälkeen.

Tänään sain siivottua, vaikka todella tahmeaa oli aloittaminen. Laitoin kliivian samalla uuteen purkkiin, kun vihdoin muistin ostaa uutta multaa. Eihän nyt ole mikään purkinvaihtoaika, mutta yksi päivä vauva otti kliivian lehdestä kiinni ollessaan sylissäni ja siitähän se putosi ja purkki hajosi.
Niinpä tietenkin. Ei se kukka kauheasti näyttänyt loukkaantuvan siitä, että oli viikon sitten muovipussissa, kun en aikaisemmin muistanut ostaa multaa.

Tänään on joulupukki Landenilla, pitäiskö lähteä lasten kanssa sitä katselemaan? Viikonloppuna aion auttaa lapsia kirjoittamaan joulupukille kirjeet. Joka vuosi olemme lähettäneet pukille kirjeet ja joka kevät ovat saaneet vastauksen. Se on lapsille tosi tärkeää.

Eilen kolme vuotias sanoi aamulla, että hän menee nyt mummille ja vaarille, siellä on hänen joulukalenterinsa, ja siellä avataan se. Oli kovasti pettynyt, kun sanoin, ettei tänään mennä mummille ja vaarille. En tiedä, mistä syystä yhtäkkiä hän heille oli menossa, emme olleet moneen päivään puhuneet heistä. Mennään sitten lähempänä joulua.



Jos tänä iltana saisi nostettua jalat ylös ja nautittua lasin punaviiniä kynttilävalossa. Olisiko vähän ihanaa!