Suurin kaikista on rakkaus

Pääsimme viikonloppuna juhlimaan tyttäreni kummitädin häitä.
Alkukesä on ollut hyvin viileä ja sateinen ja vaikka vesisade häiden aikana vanhan uskomuksen mukaan tuo hyvää onnea hääparille, pidimme peukkuja, että ei nyt kamalasti sataisi. Tulihan sitä sadetta, mutta onneksi ihan vähän, sen verran, että uskomus saa toteutua.

Tyttärelläni, morsiamen 7 vuotiaalla kummitytöllä oli kunniatehtävä olla sormuksenkantaja. Tehtävä oli hyvin jännittävä, moneen kertaan tyttö varmisti, mitä pitää tehdä ja missä vaiheessa. Papin pyytäessä sormusta vastuullinen tyttäreni tehtävän tärkeyden tietäen meni reippaasti ja innokkaana antoi sormuksen. Hienosti suoritettu! Ja voi että, kuinka tyttäreni sädehti sen jälkeen. Kiitos ihanalle morsiamelle!

Morsiamenryöstö suoritettiin tyylillä.

Morsian palasi omin neuvoin.

Kaasojen ja bestmanin puheet saivat vieraat vuoroin kyyneliin ja naurunpurkauksiin. Aivan upeita olivat!

Tytärpuoleni toimi pitopalveluna häissä ja todella hienosti hänkin suoriutui. Kova homma tehdä näin isolle porukalle ensi kertaa pienellä määrällä apuja, mutta onnistui todella hyvin! Kakku oli kaunis ja herkullinen ja ruoka oli todella hyvää!

Kaiken kaikkiaan juhlat olivat aivan ihanat ja väkisinkin muisteli omia häitä ja omia tunnelmiaan silloin. Olin onnellisessa asemassa siinä, että molemmat vanhempani pitivät puheen meille. Muistan, kuinka isäni pitämä puhe kosketti kaikkia, jopa näiden häiden morsiamen isää. Hän ei ikävä kyllä pystynyt nyt pitämään puhetta, mutta kun oma isäni aikoinaan piti puhetta, totesi tämän päivän morsiamen isä silloin tyttärelleen, että "kuuntele, tämä voisi olla minun sanomani sinulle."

Kysyin morsiamen äidiltä puheista, missä vaiheessa puheita pidetään lisää, missä vaiheessa morsiusparin vanhemmat pitävät puheensa, jotta osaan olla paikalla kuuntelemassa, sillä lasten kanssa juhlissa ollessa ei aina pysty olemaan paikallaan. Puheita ei ollut tulossa. Ei siksi, ettei morsiuspari olisi halunnut, sana oli vapaa, mutta puheita ei kuitenkaan ollut luvassa. Morsiamen äiti olisi halunnut pitää puheen, mutta hän ei pysty. Se nyt vaan ei ole kaikkien juttu. Juhlien jatkuessa tämä oli jäänyt vaivaamaan minua ja myöhemmin sovimme morsiamen äidin kanssa, että sanon pari sanaa hänen puolestaan. Minun sanomani ei korvaa äidin enkä isän sanomaa, olen vain minä, mutta morsiamen kummitytön äitinä sanomani on ainutlaatuinen.

Minulle ei jäänyt hirveästi aikaa valmistella puhetta, koska sovimme vasta hääjuhlissa puheestani, mutta ei sen pitkä tarvitse olla. Puheeni pohjalla käytin omaa tuntemustani heistä.  Tärkeä osa morsiusparin elämässä on eläimillä. Heillä on todella iso määrä niitä, he ovat olleet lemmikkimessuillakin esittäytymässä ja tämän linkin kautta pääsee tutustumaan niihin. Heillä on myös pienen pieni (hah) minipossu ja lahjamme oli paikallisen puusepän tekemä kehto. Näihin molempiin puheessanikin viittaan
Vihkisaarnassa pappi puhui tahdosta rakastaa, ja se on mielestäni tärkein osuus rakastamisessa. Rakastaminen ei ole aina itsestäänselvyys, tärkeintä on tahto rakastaa ja sen tahdon säilyminen. Meidät vihkinyt setäni korosti meille rakastamisen tahdon tärkeyttä. Halusin myös korostaa tälle ihanalle parille tätä.

Ihanat Jatta ja Janne

Kiitos, että halusitte jakaa tämän päivän kanssamme

Olkaa onnellisia.

Avioliitto eikä yhdessäolo ole aina rakkautta auvoimmillaan, kuten varmasti olette jo huomanneet.

Te olette tänään luvanneet tahtoa rakastaa. Joskus rakkaus on vain siitä tahdosta kiinni.

Muistakaa tahtoa.

Tuolla lahjapöydän juurella on tuo, mihin moni on jo kompastunutkin, rakkaudella maalattu ja rakkaudella äitisi ja enosi perheineen hankkinut tulevaisuudessa käyttöönne, mutta ei kuitenkaan possun käyttöön. 

Eläköön herkkyys ja rakkaus!