Toisaalta tuntuu, että pitää vähän huolissaan olla, koska päätöksiä tehdään vaillinaisilla tiedoilla. Ei sillä, etteikö tietoa olisi tuotettu. Ei tosiaankaan. Sitä on tuottanut viranhaltijat roppakaupalla ja vaikuttajaraati on oman työnsä ohella, vapaa-ajallaan tehnyt kaupungin laskelmiin perustuvia laskelmia, lukenut tutkimuksia, tehnyt yhteenvetoja...
onko tietoa jo liikaa? Lisääkö se tuskaa?
Ratkaisun ei pitäisi olla se, että ei käytetä hyödyksi saatua tietoa, että ei lueta.
Tärkeää on luonnollisesti luottamus. On hyvä, että pystyy luottamaan viranhaltijoihin, mutta pitäisi joskus osata kyseenalaistaa, virheitä sattuu kenelle tahansa. Se on inhimillistä. Niitä lipsahtaa aina silloin tällöin, ne pitää pystyä huomaamaan ajoissa. Lisäksi viranhaltijoillakaan ei aina välttämättä ole sitä alueellista tietoa, joskus voi se pieni alueelle ominainen asia jäädä huomaamatta, joku asia, mikä on oleellinen päätöksenteolle.
Korjaaminen on aina kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy.
Lapsiperheiltä poistaminen ei voi olla vaihtoehto tilanteessa, jossa pitäisi pyrkiä saamaan työikäisiä alueelle. Yleensä näillä työikäisillä on lapsia. Aika yksinkertainen kaava:
Lapsi + työikäinen vanhempi =lapsiperhe -> lapsiperhe tarvitsee palveluja -> mm. koulu.
Tilastokeskuksen väestöennusteiden vuosille 2013-2029 mukaan Lohjan näkymät ovat -4% lapsista -10% työikäisistä ja +91% ikääntyviä. Ennusteet ovat ennusteita, joiden mukaan on toimittava, mutta toiminta voi olla myös ennustetta vastaamattomia. Tarkoitan tällä sitä, että joko itse aiheuttaa ennusteen toteutumisen lakkauttamalla ja poistamalla palveluja, tai sitten tekee muutoksen ennustukseen parantamalla palveluja, tekemällä niistä vetovoimatekijän, positiivisen näyn ulospäin ja houkuttelevan teon. Ennuste ei aina tarkoita sitä, että se tulee varmasti tapahtumaan. Ennusteita on käytetty myös varoitukseksi: "jos mitään ei tapahdu, jos ei tule muutosta, tulee käymään näin".
Muutos on tultava. Kyllä, se on selvää. Asenteisiin ja toimintatapoihin näin ensialkuun. Muutos on edellytys tässä(kin) tilanteessa.
Mutta minkälainen muutos?
Muutos vain muutoksen vuoksi - ei loppujen lopuksi tuo mitään uutta tai muutosta. Vain puhetta siitä.
Kun minä olin koulussa.... puheet ovat kivoja muistoja, mutta tähän päivään ei sopivia vertauksia. Ajat muuttuvat, oppilaat muuttuvat, olosuhteet muuttuvat, kaikki muuttuu. Se, mikä ajat muuttaa on me. Me muutamme aikaa, emme vain itse muista sitä. Emme muista muuttua itse aikojen mukana. Aika itsessään ei muutu.
Viime viikon raadin tilaisuudessa oli puhumassa kaksi ihanaa ja elämänintoa täynnä olevaa nuorta. He puhuivat omista visioistaan tulevaisuuden koulusta. Alla ote heidän upeasta puheestaan.
"Vaikka eräät tutkimukset ovat osoittaneet, ettei luokkakoolla ole merkitystä oppimistuloksiin, me olemme eri mieltä ihan käytännön kokemuksen pohjalta. Koko koulun koolla ei sinänsä ole juuri väliä, mutta luokan koolla on, koska se on koulun pienin toimintayksikkö oppilaan itsensä jälkeen. Pienempää ryhmään tutustuu ja sitoutuu paremmin, jolloin ilmapiiri on vapautuneempi. Esimerkiksi itse olemme lukiossa huomanneet, että pienemmissä kurssiryhmissä oppilaat viittaavat paljon enemmän, kun “tuomitsevia korvia” on vähemmän. Luokan koko vaikuttaa siis oppimisilmapiiriin ja oppilaan asennoitumiseen.
Tällaiset toimenpiteet vaativat totta kai rahaa, mutta jos koulutuksen laadusta säästetään on myös totuttava entistä stressaantuneempaan, syrjäytyneempään ja huono-osaiseen väestöön. Investointi laadukkaaseen opiskeluun kannattaa pidemmän päälle ja takaa hyvän ja toimivan tulevaisuuden.
Muutos ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Se on aikaa vievä prosessi, jota ei tule kaataa kylmänä vesisuihkuna muutenkin tiukkatahtiseen koulumaailmaan. Sekä opettajien että oppilaiden tulee saada riittävästi aikaa sopeutua muutokseen. Mitään ei mielestämme kannata aloittaa yhdestä tietystä kouluasteesta keskellä lukukautta, muutoksen tulisi alkaa jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Kyseessä on nimittäin asennemuutos. Opettajilta vaaditaan paljon, ensinnäkin heidän tulee uskaltaa luopua kaikkitietävän tietojumalan asemasta ja olla valmiita kehittämään itseään ja olemaan avoimia. On löydettävä tasapaino sille, että oppilaille annetaan ennen kaikkea mahdollisuus omaan luovuuteen, mutta on samalla varottava ettei siitä tule pakko. Silloin luovuus muuttuu ahdistaa ja tukahduttaa itse itsensä. Myös oppilaiden tulee oppia kunnioittamaan uutta erilaista opetusta ja otettava itse itsestään enemmän vastuuta.
Koulujärjestelmä on pysynyt saman iät ja ajat, vaikka oppilaat ja yhteiskunta ympärillämme ovat muuttuneet huimempaa tahtia kuin koskaan aiemmin. Kouluun on aina vain mukauduttu. Olisiko nyt kuitenkin koulun vuoro tulla vastaan ja olla valmis mukautumaan oppilaiden ja yhteiskunnan tarpeisiin? (Tekla Heinonen, Rebecka Streng)
Kaupunki on kaupunkilaisia varten, myös niitä maaseutukaupunkilaisia varten, luottamushenkilöt ovat myös heitä varten, luottamushenkilöt edustavat asukkaita. Milloin, missä vaiheessa meistä on tullut kolmen kerroksen väkeä? Kuntalainen-/-viranhaltija-/-luottamushenkilökerroksiin. Itseasiassa tuntuu, että on tullut jopa vastakkainasetteluakin maaseutukaupunkilaisten ja kaupunkilaisten osilta. Olemme kaikki eri kerroksissa, jopa kuntalaista edustava luottamushenkilö on saattanut hypätä omaan kerrokseensa, ihan omasta aloitteestaan. Jospa edes yrittäisimme puhua samaa kieltä, onhan meillä kuitenkin kaikilla sama tavoite, Lohjan kääntö nousuun? Onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti