maanantai 7. joulukuuta 2015

Ei sammuteta vielä valoja - saako pitkospuiden takanakin opiskella?

Onko tosiaan näin? Asiantuntija on kutsuttu lautakunnan kokoukseen, mutta hän ei saanut sanoa sanaakaan? Asiakohdan lopuksi vain todettu asiantuntijalle, että "et sitten sanonut mitään". Näin meidän lukiomme lopetetaan.


Surullista, että opettajien ja rehtorin upeat suunnitelmat lukioverkostosta jäivät kuulematta lautakunnalta ja sivistystoimelta. Surullista nuortemme vuoksi ja surullista Lohjan vuoksi. Surullista niiden tulevien opiskelijoiden vuoksi, jotka olisivat halunnet tulla. Joille olisi voinut olla mahdollista mahdollistaa toisen asteen opinnot. Viranhaltijoiden tahto ja poliittinen tahto tuntuu vain puuttuvan.

Vaikka en juurikaan pidä toisten virheiden osoittelusta, paitsi sisäilmaston suhten, on minun tässäkin pakko tehdä poikkeus.

Valitettavasti kaupungin/FCG::n laskelmissa on ollut eroavaisuuksia.
  •  Lukiotutkimuksessa vuoden 2014 nettomenoiksi ilmoitettiin 11 357e/opp
  • Sivistystoimen mukaan NUPU:n kustannukset ovat 10 910 e/opp. Valtionosuus on 6123,73 e/opp. 
  • Vuoden 2015 talousarvion mukaan ja 55 oppilaan mukaan Nummi-Pusulan bruttomenot ovat  9500e/oppilas. 
Kohtuullisia poikkeamia päätöksenteon pohjaksi.
  • Lohjan kaupungin vuoden 2014 tilipäätöksessä Nummi-Pusulan lukion menot ovat 649 685eur ja 
  • vuoden 2015 talousarviossa 523 540eur. 
Aikamoinen ero ko peräkkäisillä vuosilla (126 145euroa) kun muutoksia ei ole lukiossa tapahtunut. Mistä mahtaa johtua?
Koulun henkilökunta on itse ehdottanut kulujen suuruuden tutkimista, kaikki ei voi johtua  pienemmistä ryhmäkoista. Vaikka sekin on luonnollista, että pienempi ryhmäkoko tarkoittaa suurempia kuluja per oppilas.  Mutta huomioitavaksi tämäkin: Kaupungin tekemässä esi- ja kouluverkkoselvityksessä (päivätty 21.5.2015)
Nummen yläkoulun kustannukset per oppilas olivat
  • 10 665,59 pääomakustannusten kanssa
  • ilman pääomakustannuksia 10 134,12
Joten NEKIN olivat keskimääräistä korkeammat. Koulun henkilökunta on sitoutunut siihen, että tutkitaan kulut, mistä korkeammat johtuvat ja tehdään toimenpiteitä sen perusteella. Katsotaan, missä voidaan säästää ja tehdä paremmin.

Nummi-Pusulan lukion sulkemisella on ilmoitettu saatavan 430 000e henkilöstösäästöt.
Vuoden 2015 talousarviossa palkat ja palkkiot kuitenkin ovat 337 000e.
Ovatko talousarviossa menot kohdistettu aiheuttamisperiaatteen mukaisesti yläaste/lukio? Myös henkilöstösäästöjen toteutus arveluttaa kun seitsemästä opettajasta kuusi opettaa Nummi-Pusulan koulun yläasteella. Kuinka tullaan turvaamaan yläkoululaisten opetus, jos lukio lakkautetaan? Tulevatko aineopettajat opettamaan alakoululla? Entä alakoulun luokanopettajat? Millä tavalla palkkakustannuksissa säästetään? Siirroillako? Ei kai ne palkat mihinkään katoa.

Ylläoleviin kysymyksiin sivistystoimella on varmasti vastaus.

Lukioverkko ja yläkoulujen tilanne tulisi tarkastella yhtenäisyytenä, sillä lukioiden tilanne vaikuttaa hyvin moneen yläkoululaiseen. Ja varsinkin kun kiinteistöjen kunto on erittäin huono, pitäisi tilanne tutkia kunnolla, kokonaisuutena. Jos Harjun koulu tulee olemaan keskustan ainoa yläkoulu, tulee se vaikuttamaan Nummen yläkoulun tilanteeseen. Kaupungin tekemän tilaselvityksen mukaan Nummelle mahtuu vielä yli kaksisataa oppilasta. Siis nykyisten oppilaiden ja opiskelijoiden  lisäksi. Jos sammattilaiset siirretään Nummelle Harjun muutoksen myötä, tuo se lisää mahdollisia lukio-opiskelijoita myös Nummen suuntaan. Tähän asti sammattilaiset eivät ole hakeutuneet Nummelle, koska liikkennöintiä ei ole ja keskustan suuntaan on hakeuduttu, jotta liikennöinti Sammatista keskustaan ei vaarantuisi.
Jos liikennöinti olisi Lohjalta Nummelle paremmassa jamassa, olisi voitu muualtakin Lohjalta hakeutua lukioon Nummelle, nyt kun liikennöinti on olematonta, ohjaa se myös opiskelupaikkojen hakua.

Tarjotaan kaikille lohjalaisille parempia toisen asteen opiskelumahdollisuuksia tarjoamalla yhteistä Lyseon ja Nummen kurssitarjotinta. Meille Nummella ja Pusulassa on aivan sama, onko lukio hallinnollisesti Nummen lukio, ylälohjan lukio, Oilaannummen lukio, Lohjan Lyseon alainen, aivan sama,  kunhan meillä on se. Se on yksi vetovoimatekijä täälläkin.
Nuorten mahdollisuus. Tämän ikäiset nuoret päättävät juuri kotiseuturakkaudestaan,  tulevaisuudestaan. Jos heidät ajetaan muualle, tulevatko he takaisin perustamaan perhettä? Tuovatko he takaisin veroeuronsa?

Kun me muutimme Nummelle, yksi erittäin iso asia oli se, että täällä oli hyvä alakoulu ja vieressä yläkoulu ja lukio. Meillekin on tärkeää voida tarjota lapsillemme hyvä koulutus. Eikä meidän perheemme ole ainoa. Vaikka omani eivät ikinä haluaisikaan lukioon, on mielestäni tärkeää se, että voimme tarjota mahdollisuuden siihen. On se aikamoista eriarvoistamista, jos täältä viedään kymmenien kilometrien säteeltä ainoa toisen asteen koulutusmahdollisuus.

Teknisen toimen logistiikkakeskus on maininnut, että lukion mahdollinen lakkautus ei vaikuta julkiseen liikenteeseen, eikä heillä ole näin ollen tarvetta esimerkiksi lisätä kapasiteettia. Ei varmaan, mutta lukiolaisia huomioivat kuljetusyhteydet maksavat myös. Ei riitä, että Pusulan tai Nummen/Saukkolan taajamista pääsee Lohjalle. On myös päästävä ko taajamiin.

Toivottavasti valtuutetuilla on ajantasainen ja oikea tieto päätöksen perusteena olevista asioista.

Vaikka nämä eivät välttämättä uskon asioita olekaan, silti uskon,  että Nummi-Pusulan liittämisellä Lohjan Yhteislyseon lukioon saataisiin tarvittavia säästöjä.

Rankan kouluverkko- ja terveysasemapalveluverkkokäsittelyn jälkeen on valtuutettujen varmasti haastavaa käsitellä vielä tätä lukioasiaa, mutta toivon kuitenkin, että jaksetaan vielä ajatella lukiota nuorten mahdollisuutena opiskella, heidän mahdollisuuttaan olla saman arvoisia. Ei pelkästään keinona "säästää".

Miksi tasa-arvoistaminen tarkoittaa sitä, että laitetaan kaikki samaan, vaikka eivät mahtuisikaan (laitetaan ne mahtumaan), mutta ei sitä, että tarkistetaan kapasiteetit ja käytetään olemassa olevia tiloja hyödyksi?
Miksi tasa-arvoistaminen tarkoittaa sitä, että pistetään osa kulkemaan hyvin pitkiä matkoja istuakseen lattialla luennon ajan?
Miksi tasa-arvoistamisella saatetaan oikeasti vahingoittaa opetuksen laatua? Kaikilla.

 
Mitä, jos  Nummi-Pusulan lukio liitetäisiin Lohjan lyseoon 1.8.2016. Lukiokoulutus jatkuisi Nummi-Pusulan koulussa osana Lohjan Yhteislyseon lukiota hyödyntäen soveltuvin osin digitaalisia opetusmetodeja.

Lyseon peruskurssit ovat usein niin täynnä (olen jutellut joidenkin opiskelijoiden kanssa), että osa opiskelijoista joutuu istumaan lattialla. Mitä, jos esimerkiksi osa näistä peruskursseista suoritettaisi Nummella? Jaetaan painetta koulujen kesken. Minulla on täysi luottamus, että henkilökunta saisi tämän toimimaan. Jos poliittista tahtoa olisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti